Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Tekniikka-aiheinen keskustelu moottoriin liittyvistä asioista.
Moottorinohjaus, toiminta, tyyppivikoja, korjauksia, jne...
Älä laita tänne kysymyksiä virittämisestä, sillä niille on olemassa oma alueensa.
Vastaa Viestiin
Puurokulho
'Agila'
Viestit: 1
Liittynyt: 30 Huhti 2022, 12:49

Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja Puurokulho »

Päivää, ongelmaa siis 2000 vuosimallin Astra G:ssä, ajettu 210tkm. Käytin autoa erikseen päästömittauksessa kun oli jo viime vuonna mennyt ns. rimaa hipoen läpi, mittauksessa mainittiin että puskee sinistä savua joten ilmeisesti öljyä pääsee palotilaan. Mittauslappuja en saanut mukaan, kun mittamies totesi ettei maksa vaivaa vetää koko testiä läpi.

Mitä olen hieman lueskellut aiheesta, tähän savutukseen saattaisi syynä olla mm. venttiilinvarren tiivisteet, männänrenkaat tai pakoventtiilien kuluminen. Tehojen häviämistä en ole huomannut joten en jaksa uskoa männänrenkaissa olevan vikaa, kone tosin nakuttaa jonkin verran etenkin kylmällä kelillä. Katalysaattori on uusittu vasta pari vuotta sitten ja auto on ollut todella vähällä ajolla etäduunien takia jo pari vuotta.
Öljyä on kulunut todella paljon jo vuosia, 2-3l / 1000km on aika normilukemat, mutta suuri öljynkulutus vanhemmalla iällä näillä koneilla ei ilmeisesti mitenkään harvinaista ole.

Auto alkaa olemaan jo sen verran vanha, että mitään isoa remonttia ei kannata alkaa tekemään, mutta osaisiko joku sanoa olisiko olemassa jotain tilapäiskikkaa millä tuon koslan saisi vielä kertaalleen katsastuksesta läpi, ajoa tällä hetkellä sen verran vähän että tuo vanha Opelwagen ajaa asiansa varsin hyvin ja auto muuten on hyvässä kunnossa.
ascona_c
OCF Member 2020
Viestit: 9263
Liittynyt: 05 Helmi 2004, 02:00

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja ascona_c »

Tuttu "tilapäiskikka" vanhojen Opeleiden kanssa on mennä jollakin toisella ehjällä autolla tutulle korjaamolle, josta ottaa hyväksytyn päästölapun ja menee sen kanssa viallisella autolla leimalle.
Perheen ex-Opelit 1990-2023 49kpl + 1.6milj.km.

Nyt vähän muitakin..
Avatar
kadett90
OCF Member 2024
OCF Member 2024
Viestit: 12644
Liittynyt: 09 Syys 2002, 03:00
Paikkakunta: Hämeenlinna (Renko)

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja kadett90 »

No niin on.
Sitäpaitsi voivat silti mitata päästöt.
1,2sorsa
OCF Member 2024
OCF Member 2024
Viestit: 13463
Liittynyt: 12 Huhti 2014, 19:56
Paikkakunta: Keski-pohjanmaa

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja 1,2sorsa »

Katsastus voi vilppiä epäillessään mitata päästöt ja tästä voi olla päästömittauksen tehneelle korjaamolle kuulemma tuntuvat seuraamukset.

Tuota määrää öljyä kuluttavan auton kyllä huomaa savuttavan sinistä vaikka veisi lämpimällä koneella katsastukseen
EL-50448 ja op-com keskipohjanmaa
-frontera B, corsa A,B,E, Vectra C.
Avatar
Juho M-P
OCF Member 2024
OCF Member 2024
Viestit: 15790
Liittynyt: 24 Kesä 2003, 03:00
Paikkakunta: Kannus

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja Juho M-P »

Todennäköisesti palanut öljy on tukkinut katalysaattorin kennot. Itse öljy ei aiheuta päästöissä juuri mitään mutta se noki pilaa katalysaattorin.
Useita 60/70luvun oikeita Opeleita ja käyttikset
Vectra C Wagon 1.9CDTI 150hv OPC Line
Astra H Wagon 1.7CDTI 100hv (500tkm kerhossa)
Avatar
Lurttinen
OCF Member 2018
OCF Member 2018
Viestit: 7423
Liittynyt: 19 Elo 2003, 03:00
Paikkakunta: Tampere
Jäsennumero: 1227

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja Lurttinen »

Koneremppahan tossa on edessä, kun noin paljon öljyä vie. Jos oikein muistan ohjekirjasta, niin sallittu öljynkulutus on 6 desilitraa per 1000 kilometriä. Ehjä kone ei vie lähellekään sitä, jos ollenkaan.

Siihen menee sen pari-kolme tonnia rahaa, että saat leimasta läpi. Kannattaa miettiä ostasko sillä rahalla muutaman vuoden uudemman auton ja vanha paaliin?

Viinallakin on koitettu päästöjä alentaa, eli puoli tankkia viinaa ja puolet 95E10 ja polkee päästöjä testatessa katin punahehkuiseksi. :D
Ehkä toimii, ehkä ei.

Tommoseen sadan euron astraan nyt ei kannata tankillista bensaa ostaa kokeiluja varten.. :lollis:
Paaliin vaan ja uutta tilalle.
prööt
Rak
'Senator'
'Senator'
Viestit: 820
Liittynyt: 13 Kesä 2002, 03:00
Paikkakunta: Oulu

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja Rak »

Ajaa sen kunnolla lämpimäksi ajettuna leimajonoon. Jos menee läpi, hyvä. Jos ei niin paaliin.

Katsastustarkistukset etukäteen on siinä mielessä vähän turhia, että konttorilla ne kertoo tarkalleen mitä tarttee tehdä, etkäteistarkastuksessa joutuu listaamaan kaikken viallisen(ja sitten ku konttorilla ei huomatakkaan kaikkia vikoja niin saatetaan jakaa pahaa silmää huijausyrityksestä).
shamrock
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1511
Liittynyt: 14 Helmi 2006, 20:07
Paikkakunta: Alahärmä

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja shamrock »

Rak kirjoitti: 07 Touko 2022, 12:43 Ajaa sen kunnolla lämpimäksi ajettuna leimajonoon. Jos menee läpi, hyvä. Jos ei niin paaliin.

Katsastustarkistukset etukäteen on siinä mielessä vähän turhia, että konttorilla ne kertoo tarkalleen mitä tarttee tehdä, etkäteistarkastuksessa joutuu listaamaan kaikken viallisen(ja sitten ku konttorilla ei huomatakkaan kaikkia vikoja niin saatetaan jakaa pahaa silmää huijausyrityksestä).
Oon pikkasen eri mieltä. Ensinnäkin, jos auto kuluttaa 2-3 litraa öljyä tuhannella, eikä mene päästöistä läpi, se syy nyt pitäis ehdottomasti selvittää. Eikä yrittää jotenkn väkisin kikkailla sitä leimalle. Jos auto on muuten hyvä, niin eihän koko autoa tartte paalata, moottoreita löytyy varmasti ja päivässä sen tuollaiseen vaihtaa. Ja kun se uus motti odottaa irrallaan, samalla vaivalla pistää jakopään ja kytkimen uusiksi ja autolle saa monta elinvuotta taas lisää.

Ja noista etukäteistarkastuksista - mulla sattui nyt olemaan kyseessä auto, jonka ostin leimattuna enkä saanut edellisen kerran lappuja mukaan. Muutama vikakoodi oli tässä vuoden mittaan ollut, ne viat ratkaistu mutta päästöjen tasosta mulla ei ollut mitään hajua. Kun muutakin remppaa oli ennen katsastusta, kävin ennen kuin osia lähdin ostamaan, hakemassa katsastusasemalta pelkän päästölapun. Itse auton kyllä katsastin eri asemalla, kas kun toisella oli halpa päästömittaus ja toisella halpa katsastus :D Mutta tuskinpa ne sentään katsastusasemaa epäilee huijauksesta, kai se on vähän eri asia onko se lappu jostakin Kinnulan kumikorjaamolta. Tää kuitenkin OBD-ikäinen auto, niin taitaa se VIN-koodi tulla jo tuota kautta lapullekin.

Kyllä mä katsastushenkilönä olisin tyytyväisempi tapaukseen, jossa auton kuntoa on ihan oikeasti yritetty varmistaa jo ennen katsastusta, ehkä haettu tuo päästölappu etukäteen ja ehkä korjattukin jotain, kuluvia osia selvästi vaihdettu jne. Se ikäänkuin kertoo, ettei sinne konttorille tulla tuurilla katsomaan josko vaikka menis läpi, vaan autoa on koitettu ihan oikeasti pitää kunnossa. No, sainhan mä kehotuksen sumuvalojen suuntauksesta ja suullisen vinkin vaihtaa taka-akselin puslat, mutta heittämällä meni läpi :)
Monta Astraa, Vectraa, Corsaa on ollut ... Ooppelista siirrytty Saabbeliin.

Nyt alla Saab 9-3 2.0 '98 ja 2.0 turbo '01
Rak
'Senator'
'Senator'
Viestit: 820
Liittynyt: 13 Kesä 2002, 03:00
Paikkakunta: Oulu

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja Rak »

Ei sitä konttoria epäillä, vaan tarkastuksen tehnyttä korjaamoa. Ja mä toki oletin että sitä kioskia käytetään huollossa muutenkin, niin ei siinä silloin mitään erikseen tehtyjä tarkastuksia tartte. Ja senkin oletin että huollatetaan oikein, eikä valohoideta.

Iän ja mallin perusteella ei mitään moottoriremontteja tosiaankaan järjen takia tollaseen tehdä, harrastukset asia erikseen. Eikä sitä moottoria jakopäineen ja kytkimeen edes joka kolmas kotiseppä tollaseen päivässä vaihda.
shamrock
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1511
Liittynyt: 14 Helmi 2006, 20:07
Paikkakunta: Alahärmä

Re: Astra G -00 1.6 16V ei mene päästömittauksesta läpi

Viesti Kirjoittaja shamrock »

Rak kirjoitti: 07 Touko 2022, 18:27 Ei sitä konttoria epäillä, vaan tarkastuksen tehnyttä korjaamoa. Ja mä toki oletin että sitä kioskia käytetään huollossa muutenkin, niin ei siinä silloin mitään erikseen tehtyjä tarkastuksia tartte. Ja senkin oletin että huollatetaan oikein, eikä valohoideta.

Iän ja mallin perusteella ei mitään moottoriremontteja tosiaankaan järjen takia tollaseen tehdä, harrastukset asia erikseen. Eikä sitä moottoria jakopäineen ja kytkimeen edes joka kolmas kotiseppä tollaseen päivässä vaihda.
Niin, siis mullahan teki päästömittauksen toinen katsastuskonttori. Tätä siit tarkoitin sillä, että tuskin katsastuskonttori niin herkästi toista katsastuskonttoria epäilee sen lapun oikeellisuudesta. Huollattamisesta en tiedä mitään, 30 vuotta mä nyt oon autoillut enkä ikinä ole autoa huollattanut, siitä asti tehnyt kaiken itse kun isän kanssa rakennettiin mun eka oma auto, jolla opetusluvalla sen kortinkin ajoin. Mä en edes antais kenenkään muun tehdä mun autoille mitään. Auto on mulle sen verran tärkeä etten luota kenenkään muun tekemisiin sen kanssa. Itse kun teen niin tiedän tasan mitä sille on tehty, ja miten.

Mulla kun aikanaan F-Astrasta paukahti C18XEL:n jakohihna, päivässä mä ulkosalla talvella siihen koneen vaihdoin. Oli pakko kun se oli työauto. Toki se uuden koneen survominen paikalleen oli helpompaa, koska paremman puutteessa siihen pudotettiin nokalle pihalla olleesta Corsa-projektista C14SE :D Ja etutolpat ja vetarit toisesta Astran raadosta. Sähköjen naittaminen meni yhden liittimen pinnijärjestyksen muuttamisella, yllättävän helppoa siis.

No joo, kokonaisuudeen kaks päivää tuohon käytin, sinä ensimmäisenä päivänä kun tuo Astra levis, kokeilin siihen vielä vaihtaa jakohihnan ja nostin sen Corsan motin pihalle. Seuraavana aamuna sitten alkoi se koneen vaihto.

Ja joo, offtopiciksi meni mutta tarkoitus oli myös vähän rohkaista aloittajaa siihen koneen vaihtoon. Jos yhtään työkalut pysyy käsissä, se on helpompi homma mitä luulisi. Mulla ei aina ole ollut edes nosturia käytössä, oon pingottanut kuormaliinan kahden puun väiin ja ripustanut siihen taljan :D Auto on työnnetty alle, kone ylös, auto pois alta, uusi kone roikkumaan ja auto taas alle ... kun pakko on, niin kaikkea sitä keksii.
Monta Astraa, Vectraa, Corsaa on ollut ... Ooppelista siirrytty Saabbeliin.

Nyt alla Saab 9-3 2.0 '98 ja 2.0 turbo '01
Vastaa Viestiin