ata kirjoitti:
Eikä tästä taida olla kovin kauaa muuten kun esimerkiksi Pohjois-Irlannissa katoliset ja protestantit kristityt tappelivat keskenään verisesti uskonnosta... ja olivat valkoisia kristittyjä länsi-eurooppalaisia molemmat puolet...
Olisin hieman erimieltä tuosta Pohjois-Irlannin historiasta, sota ei liittynyt uskontoon tai uskonnonoppiriitoihin vaan pikemmin Irlannin valtion syntyyn (ja brittien harjoittamaan terroriin ja nälänhätään) ja brittien valoittamaan ja kansoittamaan Irlannin pohjoisosaan joka nykyään tunnetaann Pohjois-Irlantina.
"Yleisen käsityksen mukaan Pohjois-Irlannin protestantit ovat 1600-luvulla maahantuotujen skottien jälkeläisiä, kun taas katoliset ovat alkuperäisväestöä.
Katoliset ovat yleensä nationalisteja eli kannattavat ainakin periaatteessa Irlannin yhdistämistä yhdeksi valtioksi, protestantit taas ovat unionisteja eli haluavat pysyä Ison-Britannian yhteydessä.
On vaikea sanoa, onko "katolisuus" ja "protestanttisuus" Pohjois-Irlannissa uskonnollinen vai etninen identiteetti. Pohjoisirlantilaisen määrittelevät katoliseksi tai protestantiksi monet muutkin tekijät kuin se, missä kirkossa hän käy (tai on käymättä): myös puhetapa (vain katoliset ääntävät h-kirjaimen nimen muodossa [heitš], protestanteille se on [eitš]), asuinpaikka, kotikatu ja ystäväpiiri ovat osa "protestanttisuutta" tai "katolisuutta".
Vuonna 1801 syntyi Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Irlanti oli joutunut englantilaisten hallintaan asteittain vuoteen 1603 mennessä. Irlanti itsenäistyi 1922, mutta saaren pohjoiskärjen kuusi protestanttienemmistöistä kreivikuntaa jäi unioniin.
Kun irlantilaisvapaaehtoiset kävivät 1919 alkanutta sissisotaa Irlannin maaseudulla brittijoukkoja vastaan. Se tuloksena Ison-Britannian pääministeri David Lloyd George tarjosi itsenäisyyssotaan ryhtyneille irlantilaisille nationalisteille ratkaisua, missä Irlanti jäisi brittiläiseksi dominioksi eli saisi Kanadan ja Australian kanssa saman aseman.
Tie vei kuitenkin väistämättä kohti täysin itsenäistä Irlannin tasavaltaa. Vapaavaltion vastustajia johtanut Eamon de Valera voitti vaalit 1932 ja pudotti vapaavaltion kannattajien Cumann na nGaedheal -puolueen satulasta. Nyt Irlantia hallitsi de Valeran puolue Fianna Fáil, ja varsin pian vapaavaltio sai de Valeran laatiman uuden perustuslain, johon yleensä viitataan iirinkielisellä nimellä Bunreacht na hÉireann. Perustuslaki piti Irlantia periaatteessa jakamattomana, kulttuurisesti se korosti Irlannin erityistä katolisuutta ja uskonnon erityisasemaa laajemmaltikin, ja maan viralliseksi nimeksi tuli Saorstát na hÉireannin, Irlannin vapaavaltion, sijasta pelkkä Éire.
Irlantilainen itsenäisyystaistelija Michael Collins allekirjoitti Britannian hallituksen tarjoaman anglo-irlantilaisen sopimuksen, mikä hyväksyttiin irlantilaisten omassa parlamentissa, Dáil Éireannissa.
Kuitenkaan Eamon de Valera kannattajineen ei hyväksynyt sopimusta, minkä seurauksena sopimusta kannattaneiden vapaavaltiolaisten ja sitä vastustaneiden tasavaltalaisten välille syttyi verinen sisällissota. Dominioon tyytyneet vapaavaltiolaiset voittivat sodan ja itsenäisyyttä vaatineista tasavaltalaisista kehittyi suoraan toimintaan erikoistunut IRA terroristijärjestönä.
IRA ei voinut hyväksyä dominiota tarkoittavassa Irlannin vapaavaltiossa Britannian suvereniteettia, mikä näkyi siinä, että sen parlamentin jäsenet joutuivat vannomaan uskollisuudenvalan Englannin kruunulle.
Irlannin vapaavaltiossa ei protestanttisten unionistien enemmistön haltuun jäänyttä Pohjois-Irlantia pidetty elinkelpoisena, vaan sen uskottiin romahtavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Tätä odotettaessa IRA:lle riitti pikemminkin vain brittivallan uskottavuuden horjuttaminen Pohjois-Irlannissa muun muassa pahoinpitelemällä ja surmaamalla poliiseja kuin yrittää yhdistää Pohjois-Irlantia Irlannin vapaavaltioon.
Vuonna 1949 Éamon de Valera julisti Irlannin tasavallaksi. Tasavalta erosi Brittiläisestä kansainyhteistöstä, mutta Pohjois-Irlanti pysyi osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Muun muassa tästä syystä IRA ei suostunut lopettamaan toimintaansa, koska se piti de Valeran tasavaltaa pelkkänä nimilappuna ja julisti maan edelleenkin olevan British connectionin alistama.
1960-luvun lopussa katoliset alkoivat vaatia tasaveroisia oikeuksia Pohjois-Irlannissa mielenosoituksin. Tämä johti yhteenottoihin protestanttien ja lopulta myös maakuntia rauhoittamaan tuotujen brittijoukkojen kanssa. Alakynteen joutuneet katoliset kääntyivät IRA:n veteraanien puoleen apua saadakseen. IRA nousi jälleen merkittäväksi voimaksi, nyt nimenomaan Pohjois-Irlannissa."
Irlannin historiaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Irlannin_historia
