Astra G sisäilman kierrätys sekoilee
Astra G sisäilman kierrätys sekoilee
Tänään hiekkatiellä ajaessani käytin pari minuuttia sisäilman kierrätystä ettei tiestä nouseva pöly tulisi sisään. Ihan hyvin toimi tähän asti, mutta kun painoin takaisin raitisilmakäytölle, niin Astra alkoi kuulostamaan hengästyneeltä. Sisäilman kierrätystä en ole ainakaan vuoteen käyttänyt, joten vika on saattanut piileskellä jo pidempään.
Puhallus alkoi sekunnin jaksoissa pitämään kovempaa ääntä; aivan kuin menisi hetkeksi kierrätykselle. Jaksojen pituus pysyi samana puhallintehosta ja puhalluksen suunnasta riippumatta. Astra seisoi puolisen tuntia, jonka jälkeen lähdin uudelleen liikkeelle ja sekoilu jatkui vielä pari tuntia aina kotiin asti. Jotain siis meni rikki lopullisesti, mutta mitä?
Sisäilman kierrätys toimii edelleen nappia painamalla, mutta raitisilmakäyttö aloittaa temppuilun jälleen nappia painettaessa.
Mitään en ole vielä purkanut, mutta hanskalokeron otan irti mikäli ongelma ei itsestään yön aikana korjaannu - ilmeisesti sieltä alta löytyy se sisäilman kierrätyksen moottori?
Onko kellään ollut vastaavaa vikaa? Vaikuttaa todella oudolta, koska kierrätys tosiaan toimii vielä. Raitisilmasuodattimen (Delphi) olen vaihtanut viime syksynä. Astrassani ei ole ilmastointia.

If it ain't broken, don't fix it - tune it!
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265

Eipä tuo sekoilu poistunut itsestään yön aikana, vaan jatkuu edelleen.
Ideoita?
Ideoita?
If it ain't broken, don't fix it - tune it!
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Sehän se on juu kun sekoilee.Zafira kirjoitti:Sisäilmankierron moottori. On kii siinä puhaltimen kyljessä ylhäällä kolmella ruuvilla. Mun Astrassa kans saman tapaista häikkää
Mittasin servolle tulevat jännitteet (piuha irroitettuna) ja antaa napin asetuksesta riippuen 9V tai -9V.
Sellainen kutina persuksissa, että 12V olisi kivempi. Tietääkö kukaan mistä jännitteestä tuo servo tykkää ja miksi sinne tulee vain 9V?
Korjasin ongelman väliaikaisesti ottamalla piuhan irti venttiilin ollessa auki ja siinä tuntuu pysyvän vaikka jännitettä ei enää tule.
Tässä hieman kuvia valottamaan asiaa.
venttiili kiinni (kierrolla)

venttiili auki (raitisilma)

If it ain't broken, don't fix it - tune it!
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Lieneekö sulla Behrin puhallin? Jos on ilmastointi, niin hyvin todennäköisti on Behr eikä Delphi (näin lukee Haynesin oppaassa ja Motonetin varaosalistassa).Altti450 kirjoitti:Vähän eri näköinen systeemin kuin minulla. Mulla on toi moottori kiinni puhaltimen kyljessä ja tuo ohjaa varrella sellaista puolipallon? muotoista läppää puhaltimen päällä.
If it ain't broken, don't fix it - tune it!
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Exä: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... p?t=114265
Mulla ilmastointi ja Delphi.Juhash kirjoitti:Lieneekö sulla Behrin puhallin? Jos on ilmastointi, niin hyvin todennäköisti on Behr eikä Delphi (näin lukee Haynesin oppaassa ja Motonetin varaosalistassa).Altti450 kirjoitti:Vähän eri näköinen systeemin kuin minulla. Mulla on toi moottori kiinni puhaltimen kyljessä ja tuo ohjaa varrella sellaista puolipallon? muotoista läppää puhaltimen päällä.
En oo mitannu moottorille tulevaa jännitettä, mutta otin Zafirasta moottorin ja laitoin Astraan, niin se toimi ihan normaalisti, eli vika on Astran moottorissa
Tämä oli riittävä tieto. Uutta kehiin siis.Zafira kirjoitti: En oo mitannu moottorille tulevaa jännitettä, mutta otin Zafirasta moottorin ja laitoin Astraan, niin se toimi ihan normaalisti, eli vika on Astran moottorissa