A-M kirjoitti:Ovet edelleen visusti lukossa

(lukuunottamatta sitä vänkärin puolen takaovea, joka siis ei ole keskuslukolla vuosikausiin toiminutkaan) eli pitäis päästä sinne boksiin käsiksi. Katsoin tuota linkkiä, mutta siin oli että Vectrasta pitäis saada ovi ensin auki

siis jos nyt joku jaksaa rautalangasta vääntää tuon hommelin vaihe vaiheelta

1-1 000 000 . Väliä ei siis oo meneekö ovet koskaan enää lukkoon, tärkeintä ois nyt saada kuskin ovi auki. Hjelppiä siis

Joo se boksi on siellä repsikan jalkotilassa oikealla puolella. Sen muovisen verhoilulevyn irrottaaksesi on siis ovi avattava.
Homman tein tähän tapaan:
Ensin ovipahvi on saatava pois. Sen saa pois oven ollessa kiinni, mutta täytyy olla vain varovainen ettei riko sitä.
Mikäli ovessa on veivi se pitää ottaa pois. Veivi on lukittu lukkorenkaalla, joka on ovipahvin ja veivin välissä piilossa. Sen saa pois vaikka koukkupäisellä rautalangalla tai kangasrievulla.
Kampea oven aukaisukahvan kehys irti, tais lähtee ihan paljain käsinkin. Alta paljastuu kaksi tai kolme ruuvia, avaa ne.
Oven pitkulaisen "kiinniveto" kahvan alaosassa näet reijän, siellä on ruuvi. Avaa se.
Ovikotelon alapuolella on kolme ruuvia koloissaan, vähän pahassa paikassa ja joudut olemaan hetken pää alaspäin jotta näet ne. Avaa ne.
Nyt kaikki ovipahvin ruuvit on poistettu.
Ovipahvi lähtee nyt varovasti kampeamalla irti. Ovi kotelossa on vielä yksi pidike, jota täytyy painaa samalla vaikka sormella tai ruuvarilla takaoveen päin.
Huomaa että ovipahvin irrottua joudut vielä nostamaan sitä ylös päin, kun pujotat lukkonuppin pois.
Älä säikähdä paukahtelevaa ääntä, kun ovipahvi alkaa irrota. Muoviset kiinnitys nastat vain napsahtelevat irrotessaan.
Nyt ovipahvin pitäisi olla poissa.
Alta paljastuu muovikalvo, jonka voit takaosastaan avata. (myöhemmin kootessa esim. teipata umpeen)
Sitten työnnät kätesi oven sisään kohti lukkosalpaa, sinne minne lukkonupin tanko ja avauskahvan tanko kiinnittyvät.
Alkaa kopelointi vaihe. Siellä on vipu, jota ei näe, mutta jota kääntämällä takalukitus vapautuu. Tunnustele ja roplaa. Sen vivun liikuttaminen ei vaadi suurta voimaa eli ei tarvitse kokeilla ja väännellä paikkoja hampaat irvessä. Mulla meni sen löytämiseen n. 10-15min.
Kun vipu on saatu käännettyä niin nosta lukkonuppi, ellei se ollut jo ylhäällä ja... tadaa! ovi aukeaa kahvasta normaalisti.
Nyt, kun ovi on auki tartu muoviseen kynnyskoteloon ensin etupäästään ja nosta/kampea se pois ja siirrä sivuun.
Nyt pääset käsiksi verhoilu levyyn joka on jalkotilan oikeassa laidassa. Sen etuosasta kynnyslistan alta paljastui kiinnitys tappi. Vedä se pois esim. kärkipihdeillä.
Levyn yläosassa, ovitiivisteen vieressä on kiinnitys tappi, jossa on kolo. Työnnä koloon ruuvari ja vedä tappi pois.
Nyt levy lähtee varovasti kampeamalla pois. Lähtee ja menee paikalleen vain yhdessä asennossa, joten malttia.
Alta paljastuu musta ohjainboksi, joka on isompi kuin tulitikkuaski, mutta pienempi kuin tupakka-aski. Siinä lukee "Kiekert".
Boksi on kiinni pannalla. Irrota panta ja sitten johtoliitin boksista, nyt boksi on kädessäsi.