Vaimon Callessa oli alkuperäiset umpiot ja valoteho sen mukainen. Asian korjaamiseksi tilasin Carpartsilta kokeeksi tuollaiset mustapohjaiset Angel eyesit, jotka viime viikonloppuna sitten vaihdoin paikoilleen. Korkeudensäätömoottorit sopivat kohtuudella paikoilleen, oikeanpuoleista joutui hivenen vuoleskelemaan että mahtui. Liittimet sopivat hyvin, itse rinkuloiden johdoista oli piuhojen päät irrallaan mutta juottelin ne parkkijohtoihin, ja jätin varsinaisen parkkipolttimon toistaiseksi kytkemättä. Liitoksen tein sinne kyllä valmiiksi, voi kytkeä nopeasti jos siltä tuntuu. Umpioista puuttui yksi yläpuolen kiinnitys, eli tuli kiinni vain 2 kohtaa yläpuolelta, mutta tuntuu pysyvän. Aavistuksen on kannakkeet ohuempaa muovia kuin alkuperäisissä umpioissa, jossakinhan se pakostakin hinta näkyy...
Muuten sopivat paikoilleen heittämällä. Kytkennät oli oikein liitimessä eli ihan bolt-on.
Suuntauksen kanssa on ongelmia, lyhyet kun säädin kohdalleen niin pitkät näyttää ihan maahan auton edessä. Netistä googlettamalla näyttää olleen muillakin samanlaisia ongelmia, tosin yleensä pitkät on näyttäneet taivaalle. No, minä nyt yleensäkin saan teknisistä laiteista esiin ihan uusia ongelmia joita muut ei ole osanneet kuvitellakkaan, joten tämä mennee sen piikkiin...
Ensi etsimältä en löytänyt pitkille omaa korkeussäätöä, moottorit vaikutti sekä pitkiin että lyhyisiin kuten "oikeissakin" valoissa, lampuissa on pitkien kohdalla takapuolella sellainen "hammasrikka" joka vaikuttaa siltä että olisi joku meisselillä pyöritettävä säätö, mutten saanut sitä pyörittämällä mitään tapahtumaan valokuviossa vielä. Otan joku ilta auton uudestaan talliin ja ilmeisesti pitää purkaa ainakin toinen umpio pöydälle ja perehtyä pystyykö tuota pitkää säätämään erikseen. Harmin paikka kun talli on sen verran lyhyt että korkeussäätöä ei saa kohdalleen sisällä vaan auto on otettava pihalle että pystyy suuntaamaan tallin oviin. Valojen säätölaite ois kätevä...
Pistän tänne myöhemmin infoa jos/kun uutta ilmenee.


