Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Tekniikka-aiheinen keskustelu moottoriin liittyvistä asioista.
Moottorinohjaus, toiminta, tyyppivikoja, korjauksia, jne...
Älä laita tänne kysymyksiä virittämisestä, sillä niille on olemassa oma alueensa.
Vastaa Viestiin
Avatar
TJT
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 21201
Liittynyt: 16 Helmi 2003, 02:00
Paikkakunta: Espoo

Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja TJT »

Elikkäs oireet alkoivat jo tuossa alkutalvesta.
Saattoi ~10km ajon jälkeen yhtäkkiä alkaa sellainen metallinen laahaava ääni, kesti noin 2sek ja loppui kuin seinään.

Pari viikkoa sitten äänen esiintyminen alkoi tihentymään, mutta diagnosointi oli edelleen vaikeaa, kun esiintyi satunnaisesti ja lähinnä yli 40 vauhdeissa.
Sekä ikkunat auki, että kiinni ajaessa ääni kuitenkin kuulostaa selkeästi tulevan takaa.

Nyt pari päivää sitten ääni muuttui jatkuvaksi sellaiseksi metalliseksi kilinäksi, ihan kuin olisi nippu tonttulakkeja kardaanin ympärillä ja kuuluu jo kävelyvauhdista lähtien.

Molemmilta puolilta takajarrut purettu palasiksi ja kaikki tarkistettu. Ei ollut käppärirummuissa mitään ylimääräistä, mitään ei ollut irti, puuttunut tai ollut rikki.
Pelkästä navasta pyörittäessäkään ei kuulu ylimääräisiä ääniä.

Takafillareita heiluttaessa ei laakereissa tunnu välystä, tosin laakerivian ollessa kyseessä ei tuo ääni todennäköisesti olisi ollut mallia on/off.

Perästäkö jotain paskana, vai mistä tuollainen voi johtua? Takapyörissäkin kyllä veto tallella, eli ainakaan kovin isoja osia sieltä ei puutu :D

Ääneen ei vaikuta mitenkään kiihdyttäminen, jarruttaminen, käsijarrun vetäminen, kytkimen pohjaan painaminen, kääntyminen tms.

-91 4x4 16v libra kyseessä
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
Avatar
vetkula4x4
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 1295
Liittynyt: 16 Huhti 2006, 17:31
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja vetkula4x4 »

Mulla kuului kihinää/metallin hankaus ääntä kardaanin etuosan ja vaihdelaatikon väliltä. Ei ollut boorin säätö kohdillaan... Sen verran aikaa tästä, etten muista tarkemmin.
Avatar
TJT
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 21201
Liittynyt: 16 Helmi 2003, 02:00
Paikkakunta: Espoo

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja TJT »

Jooh, voisi tietty joku päivä tiputtaa kardaanin alas ja käydä heittämässä testilenkki.
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
madi
OCF Moderaattori
OCF Moderaattori
Viestit: 4320
Liittynyt: 04 Kesä 2002, 03:00
Paikkakunta: Oulu

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja madi »

mulla kuuluu kardaanin sisältä semmost pientä kilinää siellä on sisällä jotku hitsaus nöölit irti
Vectra A 2.0 8v Turbo 4x4 -93 "Turbo lookalike"
Calibra A 2.0 16v 4x4 Turbo -90 "Jäärata"
Kadett C City 2.0 16v Turbo -76 "FakeXE"
Avatar
TJT
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 21201
Liittynyt: 16 Helmi 2003, 02:00
Paikkakunta: Espoo

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja TJT »

Kuuluu multakin pientä kilinää kardaanin sisältä, mutta tämä kyseessä oleva ääni vaatisi jo about kourallisen teräskuulia kardaanin sisään :D
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
Avatar
TJT
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 21201
Liittynyt: 16 Helmi 2003, 02:00
Paikkakunta: Espoo

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja TJT »

Taitaa olla perässä vika.
Tänään kattelin motonetin hyllystä peräöljyjä, niin kotimatkalla ääni lakkasi :lol:

Pitää tuo kartaani jaksaa vaikka viikonloppuna irroitella(riippuen keleistä), niin saisi taas yhden vianaiheuttajan pois laskuista.

Pikkaisen näyttää takavetarien juuresta hikoilleen, joten saattaa öljyvajaustakin olla perässä.
Joskin äänimaailma viittaisi enemmän siihen, että jotain on jostain irti, mutta mikä ja mistä?

Kaipa tuon perän voisi avata, niin näkee mitä on syönyt ja tuupata uudet liemet samalla sisään.
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
Avatar
TJT
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 21201
Liittynyt: 16 Helmi 2003, 02:00
Paikkakunta: Espoo

Re: Omituinen sivuääni 4x4 calibran voimansiirrossa

Viesti Kirjoittaja TJT »

Perässä kaikki oli ok, lukuunottamatta tietty vanhojen öljyjen mustaa väriä :D

Seuraavaksi varmaan pakko tuo kardaani tiputella alas, jotta saa selvitettyä mistä tuo ääni tulee...
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
Vastaa Viestiin