Terve. Auto siis 1.8 16v 198 000 km ajettu, vuosimallin 2001 G Astra. Elikkänäs tämänmoinen juttu kävi. Joskus vuoden alussa käynnistin auton siirtääkseni sitä lähemmäksi varastokoppia että saan lohkolämppärin johdon kiinni. No siinä ei auto kerennyt käydä kun n. minuutin jonka jälkeen sen siirrettyäni sammutin. Siinä sitten kului aikaa sellaiset puoltoista tuntia ja sitten piti lähteä liikenteeseen, mutta eihän se sitten lähtenytkään enää. Starttasi kyllä, mutta hyvin vaivalloisesti. Ihan niinku olis melkeen ilman tulppia käynnistänyt. No siinä sit annoin sen levähtää sellaset 24h ja koitin uusiks, mutta sama virsi. Hinurin kyydissä sitten korjaamolle. Korjaaja kertoi seuraavana päivänä soittaessaan että oli vaihtanut tulpat ja että moottori ja pakoputki oli ollut yltäpäältä polttoaineessa ja nyt toimii. No nyt, n. 4kk jälkeenpäin sama temppu. Käynnistin taas auton yön levähtämisen jäljiltä, siirsin ja sammutin. Muutaman tunnin päästä yhtä väsynyt starttaus kun sillon vuoden alussa. Otin sitten itse tulpat pois ja totesin että joo, onhan ne ihan märät. Taskulampulla katoin siitä tulpanreijästä sylinteriin ja huomasin että jotain nestettä siellä kelluu. Ilmeisesti bensiiniä? No, sitten meni hermot ja starttasin väkisin kunnes lähti parilla pytyllä käymään ja hetken kuluttua kävi taas normaalisti. Nyt syttyi kylläkin moottorin vikavalo. Joten, kertokaahan te viisaat ihmiset mikä neuvoksi?
Kiitos jo valmiiksi ja kerron mielelläni lisää jos vaan osaan.
-Joose-
Opel Astra G 2001 käynnistymis ongelma
Re: Opel Astra G 2001 käynnistymis ongelma
Liimaventtiili, eli venttiili "jumiutuu" aukiasentoon, ja koneessa ei ole tällöin puristuksia. Yleensä irtoaa kun jaksaa vaan startata tarpeeksi pitkään, kaasu pohjassa. Itselläni kävi samalla lailla edellisen X16XE Astran kanssa kun siirsin autoa 50 metrin matkan -17c pakkasesta lämpimään talliin.
Ei ainoastaan Opelin vika, vaan lähes jokaisen uudemman auton jos siirretään lyhyt matka kylmällä koneella. Ei ole vaarallinen, mutta sitäkin kiusallisempi vika. Kun antaa käydä vähänkään pitempään, että moottori lämpeää, niin tätä vikaa ei ilmene.
http://ocf.fi/forum/viewtopic.php?f=4&t ... 978ae1b274
Ei ainoastaan Opelin vika, vaan lähes jokaisen uudemman auton jos siirretään lyhyt matka kylmällä koneella. Ei ole vaarallinen, mutta sitäkin kiusallisempi vika. Kun antaa käydä vähänkään pitempään, että moottori lämpeää, niin tätä vikaa ei ilmene.
http://ocf.fi/forum/viewtopic.php?f=4&t ... 978ae1b274
- Hartsa__90
- OCF Member 2015
- Viestit: 1329
- Liittynyt: 13 Kesä 2009, 18:43
- Paikkakunta: Oulu
Re: Opel Astra G 2001 käynnistymis ongelma
Luetuta nyt kuitenkin vikakoodit... jos tuollaite todella lyhyitä siirtoja (muutama metri/kymmenen metriä) niin eikös silloin just ala tulemaan tuota liimaventtiilivikaa?
Insignia Sports Tourer OPC-Line 1.5T -19
Vectra OPC -06
Vectra OPC -06
Re: Opel Astra G 2001 käynnistymis ongelma
Vikakoodit voi sitten lukea tuossa mallissa myös itse. Kaasu ja jarru pohjaan, ja sitten virta päälle. Ota moottorin vikavalon vilkkumiset taukoineen ylös, niin sitä kautta selviää missä vika. Todennäköisesti vikavalo katoaa itsekseen kun autolla ajelee muutaman kilometrin, ja syttyminenkin johtuu todennäköisesti reilusti bensaa saaneesta moottorista, joka sekoitti jonkun anturin, tms.
Re: Opel Astra G 2001 käynnistymis ongelma
Kiitosta erittäin nopeista vastauksista
Hyvä tietää myös toi että voi itse nuo vikakoodit saada selville, mutta taidan tällä kertaa kuitenkin kääntyä itseäni asiaatuntevampien puoleen.