Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Astra 1.7 DTI 2001 kävi juuri korjaamolla, jossa koneeseen lisättiin 2,5 litraa(!) jäähdytysnestettä. En tajunnut, että aine oli niin vähissä, mutta oireena oli se, että lämmintä ilmaa ei tullut suuttimista. Vuosihuoltojen yhteydessä asia on kuitattu tähän mennessä sillä, että "on siellä vielä nestettä". Korjaajan mukaan paisuntasäiliössä oli jonkin verran öljyä tai pakokaasua, ja hän oli sitä mieltä, että tuossa on kannentiiviste menossa. Itse en näe paisuntasäiliössä muuta mustaa kuin pieniä mustia pisteitä jäähdytysnesteen seassa. Moottori ei syö öljyä, ja dieselin kulutus on tasan se, minkä valmistaja ilmoittaa, eli 4,5 litraa yhdistetty. Kysyisin minua viisaammilta:
1. Voiko noin suuri kulutetun jäähdytysnesteen määrä johtua jostain muusta kuin vuotavasta kannentiivisteestä?
2. Voiko pakokaasua joutua paisuntasäiliöön muuten kuin vuotavan kannentiivisteen kautta?
3. Mitä konsteja on tutkia, vuotaako kannetiiviste?
(Olen kokeillut syyläristä lähtevää kumiletkua, josko siellä olisi painetta moottorin käydessä. Ei tuntunut kovin paljoa sammuksissa olevan auton letkua paineisemmalta. Ei myöskään näkynyt ilmakuplia paisuntasäiliössä auton käydessä, säiliön korkin ollessa auki. Katsoin sinne ensin käynnistettyäni auton kylmänä +5 asteen ilmassa, ja myöhemmin, kun moottori ja jäähdytysneste olivat hiukan lämmenneet. Katsoin myös öljynlisäysaukosta moottorin sisälle, enkä havainnut siellä muuta nestettä kuin öljyä.)
Autolla on ajettu 276 000 km. Kone on malliltaan Y17DT. Kone on ymmärtääkseni Isuzun, vaikka päällä lukee Opel. Tähän mennessä moottorin käyntilämpötila ei ole käynyt 90 asteen yläpuolella.

Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Kai siinä voi vesipumppukin vuotaa. Mut kyl sen pakokaasun haistaa siitä paisarista jos vuotaa,ja rupeaa värjääntymään neste nokiseks,ja paisarin korkkiin ja reunoihin kertyy "paska" kerros. Ja jos neste vuotaa sylinteriin niin pakokaasukin haisee oudolle.
Millä ajalla se on hävittäny sen pari litraa,ja onko ollu lohkolämppäri kiinni?
Pakokaasu ei voi päästä mistään muualta jäähd.järjestelmään.
Vuoto saattaa näkyä puristuspaine mittauksessa.
Millä ajalla se on hävittäny sen pari litraa,ja onko ollu lohkolämppäri kiinni?
Pakokaasu ei voi päästä mistään muualta jäähd.järjestelmään.
Vuoto saattaa näkyä puristuspaine mittauksessa.
-moottorin murinaa ja voimansiirron vollotusta-
-parempi ettei tee mitään kun tekee pelkkää paskaa-
w210 2.9TD, 307 1.6 -02, 900 ninja -95
-parempi ettei tee mitään kun tekee pelkkää paskaa-
w210 2.9TD, 307 1.6 -02, 900 ninja -95
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Luulisin, että jonkun puolentoista vuoden aikana. En oo täysin selvillä, miten vuosihuolloissa on lisäilty nestettä. Viime talvena auto oli lohkolämmittimessä silloin tällöin, aina siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, eli ehkä puolet oli kylmäkäynnistyksiä.Millä ajalla se on hävittäny sen pari litraa,ja onko ollu lohkolämppäri kiinni?
Paisuntasäiliön reunoilla tosiaan on mustaa mönjää jonkin verran, katsoin äsken uudestaan. Voisiko se kuitenkin olla vain likaa?
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Puoltoista vuotta ei ole kyllä mun mielestä yhtäkkinen.
Ei siinä mitään vikaa ole, nesteitä pitää vaan seurata viikoittain tai kuukausittain ja lisätä tarpeen mukaan. Raakaa jäähdytysnestettä lisäät vähän yli rajojen ja seuraat josko häipyy.
Ei siinä mitään vikaa ole, nesteitä pitää vaan seurata viikoittain tai kuukausittain ja lisätä tarpeen mukaan. Raakaa jäähdytysnestettä lisäät vähän yli rajojen ja seuraat josko häipyy.
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Lähinnä nyt siis huolestuttaa tuo lika paisuntasäiliössä. Voi olla, että jäähdytysnestettä ei ole lisätty tarpeeksi usein. Itse en ole lisännyt sitä kertaakaan puoleentoista vuoteen.
- vetkula4x4
- 'Diplomat'

- Viestit: 1295
- Liittynyt: 16 Huhti 2006, 17:31
- Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Puhdistat painesäiliön, helppo tehdä itse! Näkee että paskaantuuko uudestaan vai onko lika tullut ajansaatossa...truskeep kirjoitti:Lähinnä nyt siis huolestuttaa tuo lika paisuntasäiliössä. Voi olla, että jäähdytysnestettä ei ole lisätty tarpeeksi usein. Itse en ole lisännyt sitä kertaakaan puoleentoista vuoteen.
-
Simo
- 'Diplomat'

- Viestit: 3996
- Liittynyt: 29 Touko 2002, 03:00
- Paikkakunta: Mikkeli / Helsinki
- Viesti:
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
2,5 litraa on kyllä niin paljon ettei se mitään normaalia ole
Kunnossa olevaan koneeseen ei jäähdytysnestettä tarvitse lisätä yhtään, koskaan. Parin-kolmen vuoden välein järjestelmä tyhjennetään, putsataan ja laitetaan tuoreet nesteet sisään, muuta ei tarvitse tehdä. Jos nestettä häviää niin jonnekinhan se menee, vuotaa joko ulos tai menee palotiloihin ja höyrynä pakoputkesta pellolle (tai pahimmassa tapauksessa öljyn sekaan).
B Ascona '80 ja E Rekord '83
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
No mulla on hävinnyt calibrasta jäähdytysnestettä karkeasti 0,5-1L per vuosi tän kuuden vuoden aikana mitä auto mulla on ollut, eikä tuo menekki ole lisääntynyt.Simo kirjoitti:2,5 litraa on kyllä niin paljon ettei se mitään normaalia oleKunnossa olevaan koneeseen ei jäähdytysnestettä tarvitse lisätä yhtään, koskaan. Parin-kolmen vuoden välein järjestelmä tyhjennetään, putsataan ja laitetaan tuoreet nesteet sisään, muuta ei tarvitse tehdä. Jos nestettä häviää niin jonnekinhan se menee, vuotaa joko ulos tai menee palotiloihin ja höyrynä pakoputkesta pellolle (tai pahimmassa tapauksessa öljyn sekaan).
Ei tarvitse kummoisesti jostain letkuliitoksesta hikoilla, että alkaa vajenemaan.
Falskaava paisarinkorkkikin hukkaa nestettä hyvin äkkiä.
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Mullakin on 8-v astra hukannu noin 0,5 litraa vuodessa ilman näkyvää vuotoa. Veikkaanpa itsellä kasipahvia, mutta kun ei se oo muuttunu 6:n vuoden aikan juuri mihinkään, ni en oo kauheesti murehtinu.
Tutki ihmeessä moottorin ympäristö, löytyykö sieltä mistään sienimäistä vaaleaa kökköä. Jäähdytysneste vuotaessaan ja koneen kylkeen kuivuessaan muodostaa tuollaista. Siitä voisi paikallistaa mahd. vuotokohtia...
Tutki ihmeessä moottorin ympäristö, löytyykö sieltä mistään sienimäistä vaaleaa kökköä. Jäähdytysneste vuotaessaan ja koneen kylkeen kuivuessaan muodostaa tuollaista. Siitä voisi paikallistaa mahd. vuotokohtia...
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
eihän tuommoinen puolilitraa vuodessa ole mitään, sille ei tarvi eikä kannatakkaan tehdä yhtään mitään, on niin että ei se pakokaasu muualta sinne paisariin pääse kun kansipahvin läpi, siellä on pikkuvuoto ja se pahenee.
opel vectra c 2,2 gts
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Ajoin autolla maanantaina 200 km ja torstaina 250 km. Jäähdytysnesteen pinta oli (mitattaessa moottorin ollessa kylmä ja ulkolämpötila +5-7 astetta) laskenut n. 1,5 cm!! Ei taida tietää hyvää...?
Lisätäänkö jäähdytysnesteen kanssa tuonne siis vettä samaan aikaan kuin jäähdytysnestettä?
Lisätäänkö jäähdytysnesteen kanssa tuonne siis vettä samaan aikaan kuin jäähdytysnestettä?
-
Simo
- 'Diplomat'

- Viestit: 3996
- Liittynyt: 29 Touko 2002, 03:00
- Paikkakunta: Mikkeli / Helsinki
- Viesti:
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Eipä hyvältä vaikuta, tosin voi se vuotaa uloskin jostakin kohdasta mitä et vaan huomaa.truskeep kirjoitti:Ajoin autolla maanantaina 200 km ja torstaina 250 km. Jäähdytysnesteen pinta oli (mitattaessa moottorin ollessa kylmä ja ulkolämpötila +5-7 astetta) laskenut n. 1,5 cm!! Ei taida tietää hyvää...?
Lisätäänkö jäähdytysnesteen kanssa tuonne siis vettä samaan aikaan kuin jäähdytysnestettä?
Sytytystulpat (ja tulpanreijistä lampun kanssa kuikuillen palotilat) voisi tarkistaa, jos joku niistä on kovin puhdas karstasta niin sitten se vuotaa nesteet sinne.
Ja jos "jäähdytysneste" on 100% glykolia niin kyllä, lisätään vettä samanverran kuin glykolia.
B Ascona '80 ja E Rekord '83
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Onko siis mahdollista, että jäähdytysneste vuotaa hukkaan jotain muuta kautta kuin kannentiivisteen kautta?
Korjaamo, joka havaitsi jäähdytysnesteen vähyyden, teki nestevuodon tarkistuksen. Sanoivat, ettei konepellin alla näkynyt nestevuodon merkkejä ulkoisesti.
Korjaamo, joka havaitsi jäähdytysnesteen vähyyden, teki nestevuodon tarkistuksen. Sanoivat, ettei konepellin alla näkynyt nestevuodon merkkejä ulkoisesti.
-
Simo
- 'Diplomat'

- Viestit: 3996
- Liittynyt: 29 Touko 2002, 03:00
- Paikkakunta: Mikkeli / Helsinki
- Viesti:
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
Noin suuri vuoto pitäisi kyllä näkyä jos ulospäin vuotaa, mutta ei sitä aina välttämättä huomaa jos esim. alavesiletkun alimmasta liitoksesta tiputtaa suoraan maahan.
Kannentiiviste tosin kuulostaa valitettavasti uskottavammalta
Niinjoo, tää oli diesel ja minä puhuin edellisessä viestissä sytytystulpista

Kannentiiviste tosin kuulostaa valitettavasti uskottavammalta
Niinjoo, tää oli diesel ja minä puhuin edellisessä viestissä sytytystulpista
B Ascona '80 ja E Rekord '83
Re: Yhtäkkinen jäähdytysnesteen kulutus
lämppärin kenno ehjä? eli onko etujalkatilat kuivat, jos ei muuta vuotoa näy niin voi kenno vuotaa kojelaudan sisällä, ja saattaapa viel valuttaa kyl suoraan pihalle jos on ilmastointi
Vectra A -93 CD
Astra 1.9 -07 OPCline
Astra 1.9 -07 OPCline