Astra G ei käynnisty
Astra G ei käynnisty
Elikkä teki Astra -01 2.2 temput eilen, kun piti viikonloppua lähteä viettämään. Käynnistyi ekalla yrittämällä komeasti kuten ennenkin, mutta sammui melkein heti. Kuulosti näin amatöörin korvaa kuin olisi tukehtunut bensan puutteeseen. Kokeilin, että bensapumpulle tulee jännite, kun laittaa avaimesta virrat päälle. Otin sitten pumpun irti ja kokeilin käyttää kuivana, niin se ainaki toimii tuossa pöydällä.
Vika saattaa johtua siitä, kun viikolla vaihdoin autoon sulakkeita ja testailin valojen toimintaa laittamalla virrat päälle ja pois useita kertoja. Käytin virrat päällä ainakin kymmenen kertaa ilman starttia. Että olisiko tämä mahtanut rikkoa jotain? Ennen ei ole ainakaan ollut mitään käyntihäiriöitä tai ongelmia käynnistyksen kanssa. Lueskelin muita vastaavia viestejä foorumilta, niin joku sanoi, että tankkia koputtelemalla on saanut auton käymään. Voiko bensapumppu olla jotenkin jumissa ja nyt mahdollisesti herkistyi, kun otin sen pois tankista? Mistä muualta tässä kannattaisi alkaa vikaa etsimään, jos pumppu osoittautuu toimivaksi?

Re: Astra G ei käynnisty
Kamalasti en osaa neuvoa mutta muutama lisätieto auttaisi:
Vikakoodit kannattaa lukea ihan ensin. http://www.fastcarskotka.com/tekniikka/ ... iikka1.htm ja http://www.netikka.net/phweb2/Auto/faultcodes.php
Mikä sulakkeita oli polttanut kun niitä vaihtelit?
Jos akun jännite on kovin alhainen niin sekin toki vaikuttaa käyntiin.

Ei enää Omegaa vaan Sitruunapatonkia
Re: Astra G ei käynnisty
Tuo eka linkki ei toimi. Saako vikakoodeja luettua ilman lukulaitetta vai pitääkö auto hinata pajalle sitä varten?
Parkkivalon sulake oli palanut ja sitä vaihtaessa ja vikaa etsiessä tuli virtoja käytettyä päällä. Akkujännite oli bensapumpulla 10,25V eli hieman alhainen tosiaan, mutta lähti ekalla startilla vielä käyntiin, eli tuskin se nyt siitä johtuu. Nyt ei edes lupaa vaikka kuinka sahaa.

Vikakoodien luku Z22SE - koneessa pitäis onnistua painamalla kaasupoljin ja jarrupoljin yhtäaikaa pohjaan ja sitten sytytysvirta avaimesta päälle.
Ettei vaan olis jakoketju pompannut muutamalla hampaalla.

MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra G ei käynnisty
En nyt pääse autolle koodeja lukemaan, mutta tuossa jakoketjussakin saattaa olla jotain vikaa. Nimittäin auto on pitänyt startatessa ilkeän kuuloista kilkatusta. Ääni kuuluu vain starttimoottoria käyttäessä, eli ilmeisesti öljynpaineen noustessa ketju kiristyisi taas. Laitoin kolinan aikaisemmin pakosarjan piikkiin, kun se muutenkin vuotaa. Mutta nyt kun tuli ketju tässä puheeksi, niin saattaisi olla sekin äänen takana. Uskaltaako tuota enää lainkaan kokeilla käyntiin?
Re: Astra G ei käynnisty
Ok. Jos/kun on tosiaan kilkattanut käynnistäessä , on jakoketju todella löysällä tai ketjuohjain poikki / irti . Tällöin ei pitäisi ylipäänsä ollenkaan enää autoa käynnistää. Siis metallisen kilkatuksen kuuluessa. Tässä vaiheessa voi olla jakoketkun osalta peli menetetty. Ota venttiilikoppa irti ja katso, onko ketju vielä paikoillaan.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra G ei käynnisty
Tuossa kun yritin autoa käynnistää perjantaina tämän yllättävän sammumisen jälkeen, niin ei enää kuulunut sitä metallista kilkatusta. Olen toki aika nöösi näissä autoasioissa, mutta kuulosti jopa terveemmältä starttiääneltä kuin aikaisemmin. Jokatapauksessa voisin sen ketjun ym kilkkeet vaihtaa/vaihdattaa, niin saa mielenrauhan siitäkin ongelmasta. Motonetistä näköjään alkuperäisosat 200e. Harmittaa vaan, kun auto jäi nyt opiskelupaikkakunnalle. Kotopuolessa olisi ollut kaikki tarvittavat laitteet ja työkalut ketjun vaihtamiseen.
Tarkistan vielä huomenna nuo vikakoodit, jos ne tosiaan tuolla vippaskonstilla jotenkin ymmärrettävään muotoon saa näkyviin. Ilmeisesti vilkuttaa jotain vikavaloja ja siitä pitäisi osata päätellä koodi ja listasta vastaava vika?

Kannattaa ainakin akkua ladata, jos se mahdollista on ja lukea myös vikakoodit. Vikavalon pitäis vilkuttaa koodit, jotka sitten tulkitaan listan avulla.
Edelleen kannattaa tarkistaa, onko se jakoketju ehjä. Moottori menee käynnistyksessä hyvin hiljaiseksi, kun ketju katkeaa.
Edelleen kannattaa tarkistaa, onko se jakoketju ehjä. Moottori menee käynnistyksessä hyvin hiljaiseksi, kun ketju katkeaa.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra G ei käynnisty
Jos kuulostaa terveemmältä ja jopa pyörittää rivakamman oloisesti ku aiemmin vaikka olet sahannut käyntiin jos kuinka ja kauan, niin ketju poikki ja pyörittelee pelkkää alakertaa. Siis siinä tapauksessa että se ketju on sen kilkatus äänen aiemmin antanut, vaan tutkimallapa tuo selviää.Eskoq kirjoitti:Tuossa kun yritin autoa käynnistää perjantaina tämän yllättävän sammumisen jälkeen, niin ei enää kuulunut sitä metallista kilkatusta. Olen toki aika nöösi näissä autoasioissa, mutta kuulosti jopa terveemmältä starttiääneltä kuin aikaisemmin. Jokatapauksessa voisin sen ketjun ym kilkkeet vaihtaa/vaihdattaa, niin saa mielenrauhan siitäkin ongelmasta. Motonetistä näköjään alkuperäisosat 200e. Harmittaa vaan, kun auto jäi nyt opiskelupaikkakunnalle. Kotopuolessa olisi ollut kaikki tarvittavat laitteet ja työkalut ketjun vaihtamiseen.
Tarkistan vielä huomenna nuo vikakoodit, jos ne tosiaan tuolla vippaskonstilla jotenkin ymmärrettävään muotoon saa näkyviin. Ilmeisesti vilkuttaa jotain vikavaloja ja siitä pitäisi osata päätellä koodi ja listasta vastaava vika?
Re: Astra G ei käynnisty
Noniin, nyt ollaan taas pelipaikalla. Eikös tuo venttiilikoppa aukea tuosta päältä, kun ottaa sen suojamuovin ja tulppien päällä olevan kotelon pois? Joutuuko siinä paljon muuta purkamaan?
Katkenneesta ketjusta kun on kuulunut paljon kauhutarinoita, niin onko tuo koko moottori sitten entinen, jos se tosiaan on poikki? Starttasin sitä kuitenkin jonkun aikaa vielä sammumisen jälkeen. Vai onko tässä mahdollisuus vielä selvitä pelkällä jakopään uusimisella?

Venttiilikoppa aukeaa päältä. Suojamuovi pois, sytytyskasetti pois , polttoaineputket irti kiinnityksistä. En tiedä saako niitä niin sivuun, ettei tarkitse letkuja irrottaa. Jakopäästä sinne kiinnitetyt letkut,putket ja johdinsarjat irti kiinnityksistä.
Jos ketju on mennyt poikki, parhaassa tapauksessa selviää mahdollisesti muutaman pako- tai imuventiilin vaihdolla. Huonoimmassa tapauksessa koko yläkerta uusiksi tai vaihtokone.
Jos ketju on mennyt poikki, parhaassa tapauksessa selviää mahdollisesti muutaman pako- tai imuventiilin vaihdolla. Huonoimmassa tapauksessa koko yläkerta uusiksi tai vaihtokone.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra G ei käynnisty
Näytti niin isolta hommalta toi kopan irrottaminen, että en alkanut yleisellä parkkipaikalla tekemään uteliaiden silmien alla. Vettä vielä pudotti taivaalta, niin olisi suoraan öljyn sekaan satanut. Pitää trailerilla kuljettaa auto hallille.
Re: Astra G ei käynnisty
Tämä selvä. Onhan se mukavampi paremmissa tiloissa tehdä.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra G ei käynnisty
Noniin, vihdoinkin on auto tallissa. Oli vähän ongelmia trailerin kanssa, kun vaatii kuskilta e-kortin ja vetävältä autolta riittävästi vetomassaa. Mutta onnistuihan se viimein.
Avasin juuri venttiilikopan ja ketju oli tallella. Tosin ketju näyttää pahasti venyneeltä, ettei mikään ihme, vaikka olisikin hypännyt. Kiristin oli ainakin vanhaa mallia, että en tiedä, milloin mahdettu viimeksi vaihtaa sitäkään. Tuskin alkuperäisellä ketjulla 200tkm ajettu kuitenkaan? Mutta nyt kun ketju oli vielä paikallaan, niin riittääkö pelkkä vaihto vai pitääkö moottoria purkaa vielä syvemmälle?

kyl se on suunniteltu että se ketju kestää sen 200tkm että ihan hyvin voi olla alkuperäinen.. eikös se ollut se kiristin mikä niistä men rikki aina
Vectra A -93 CD
Astra 1.9 -07 OPCline
Astra 1.9 -07 OPCline