Moikka,
Eli omistan tuollaisen -93 Corsa Swingin (1.2l) ja se on nyt kahtena kertana tehnyt saman, eli kesken ajon sammunut.
Ensimmäisen kerran sammui tuohon länsiväylälle Ruoholahden suunnasta tullessa kesken kiihdytyksen heti liikennevalojen jälkeen. (n. 6min ajettu tuossa vaiheessa) Sain siinä ohjattua auton penkalle ja kymmenisen minuuttia kirottuani ja panikoituani lähti auto takaisin käyntiin virtanappia kääntämällä ja kaasua huudattamalla. Sen jälkeen toimi ihan täydellisesti pari kk.
Nyt tänään aamulla kun piti luennolle lähtä auto sammui taas, tälläkertaa kotipihasta tielle kääntyessä. Autossa oli kuitenkin senverta liikettä että pääsin risteyksestä tielle asti ja siitä alamäkeen. Alamäkikäynnistys ei kuitenkaan onnistunut! Siinä sitten sain rullattua autoa alamäkeen ja vähän järkevämpään paikkaan. Siinä sitten yritin käynnistellä, ilman tulosta. Kaasua painaessa tuli ihan melkein käymiseltä kuullostavaa ääntä, mutta ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle. Loppupeleissä sain auton "käyntiin", mutta liikkui vain max. 10km/h ykkösvaihteella erittäin erittäin nykien. Siirsin kuitenkin tuollain auton n. 40m jotta pääsin pois tieltä. 2h päästä tulin takaisin autolle kun oli vähän aamupakkaset hellittänyt ja auto lähti käyntiin ihan täydellisesti, eikä mitään vikaa havaittavissa.
Molemmilla kerroilla ulkona on ollut n. -5 astetta pakkasta ja melko kosteaa, ekalla kerralla satoi jopa alijäähtynyttä vettä. Puhelinsoiton jälkeen oma isäni epäili, että tankissa / putkissa saattaa olla niin paljon kosteutta, että se jäätyy sinne jonnekin ruiskuun tms. ja sitten sen takia tekee noin. Ekan kerran jälkeen laitoin jäänestoainessa tankkiin ja ongelmia tulikin vasta parin tankkauskerran jälkeen, enkä tosiaankaan ole lisänyt sitä tenua enää.
Mites luulette, vaivaako autoani tuo isäni ehdottama vaiva, vai voisiko se johtua siitä? Jos se on tuo kyseinen jäätymisongelma, niin onko jotakin muuta ratkaisua kun jäänestoaineen lisäily riskikeleillä? Kovissa -20 asteen pakkasissa auto kyllä käynnistyy ihan loistavasti eikä ole mitään ongelmia, vain nuo pienet muutan asteen pakkaset ja kosteus ovat aiheuttaneen tämän ilmiön.
Opel Corsa B -93 sammuu ja lähtee hetken päästä käyntiin
Re: Opel Corsa B -93 sammuu ja lähtee hetken päästä käyntiin
Onhan se hyvinkin mahdollista. 1.2 konetta mulla ei ole koskaan ollut, mutta lienee yksipisteruisku. Joka taasen ei kovinkaa paljon eroa kaasareista, ja kaasarikoneille juuri nuo nollan vaiheilla olevat kelit olivat myrkkyä. Muistan liiankin hyvin mun Escortin jonka muuttuva(juuttuva)kurkkuinen kaasutin stumppasi koneen joka helvetin aamu työmatkalla samoihin valoihin
Ja kun sitten paikallaan odottelet, moottorin lämpö pääsee nousemaan kaasariin/kaasuläppäkoteloon ja taas mennään. Toki tenun lisäksi toinen konsti, aliarvostettu sellainen olisi ottaa se kaasuläppäkotelo käteen ja puhdistaa se, voidella mahdollisesti voitelua kaipaavat osat jne.
Ja jos nämä ongelmat pahenevat nyt kelien lämmetessä ja auto kieltäytyy kokonaan toimimasta niin sitten kannattaisi etsiä vikaa sytytyspuolelta, eli vaihtaa uusi ohjausyksikkö. Viittä vaille kuollut ohjausyksikkö toimii kylmänä, muttei lämmettyään. Jos ajelet muutenkin lyhyttä matkaa, voi olla että kovilla pakkasilla tuollaisella pärjää ilman mitään oireita, mutta kelien lämmettyä toimii vain hetken kerrallaan, kunnes ei enää ollenkaan.

Monta Astraa, Vectraa, Corsaa on ollut ... Ooppelista siirrytty Saabbeliin.
Saab 9-3 2.0 turbo BioPower stage1 '01
Saab 9-3 1.8i Arc '05
Fiat Ducato 2.8 idtd Dehtleffs Bus III '00
Saab 9-3 2.0 turbo BioPower stage1 '01
Saab 9-3 1.8i Arc '05
Fiat Ducato 2.8 idtd Dehtleffs Bus III '00
Re: Opel Corsa B -93 sammuu ja lähtee hetken päästä käyntiin
Onkos tuossa koneessasi virranjakajaa? Jos ei, niin siinä lienee sitten kampiakselin asentotunnistin. Pojan -99 Sorsassa oireet olivat aivan samat ja anturi viallinen. Vaihdolla tuli kuntoon.
Re: Opel Corsa B -93 sammuu ja lähtee hetken päästä käyntiin
Saattaa siellä se kampuran tunnistin olla vaikka olisi jakajakin. Näin oli ainakin 1.8 Vectrassa ... jakajassa ei ollut enää tunnistinta, se oli todellakin pelkkä jakaja ja sytkä sai tiedon kampuran tunnistimelta.
Monta Astraa, Vectraa, Corsaa on ollut ... Ooppelista siirrytty Saabbeliin.
Saab 9-3 2.0 turbo BioPower stage1 '01
Saab 9-3 1.8i Arc '05
Fiat Ducato 2.8 idtd Dehtleffs Bus III '00
Saab 9-3 2.0 turbo BioPower stage1 '01
Saab 9-3 1.8i Arc '05
Fiat Ducato 2.8 idtd Dehtleffs Bus III '00
Re: Opel Corsa B -93 sammuu ja lähtee hetken päästä käyntiin
Kiitos vastauksista,
en tosiaankaan tiedä onko virranjakajaa koneessa. Tuota kampiakselin asentotunnistimen vikaa tuli kyllä vastaan kun näitä oireita googlettelin, mutta jotenkin toivoisi että on tuo jäätymisongelma kun sopivasti PA opiskelijana olen
Ajelen yleensä n. 30km suuntaansa niin töihin, kouluun kuin harrastukseenkin päivittäin. Eli ihan suhteellisen pitkää ajoa tulee ja tuo oireilu on tullut yleensä vasta alkuvaiheessa ennen kuin on lämmitin alkanut kunnolla lämmittämään. Noh, pitää katsellä jatkuuko ongelmat, ja jos eivät säiden lämmetessä lopu niin pitää yrittää viedä jonnekin korjaamolle tai pajalle. Paljon se teidän asentotunnistimen vaihto kustansi?
Jotenkin on vaan hirveän negatiivinen kuva näistä uudemmista "ammattipajoista", missä kaikki tehdään tietokoneen mukaan eikä käytetä omaa järkeä ollenkaan. Rahat veloitetaan, vaikka vikaa ei löytyisikään ja korjataan vaikka ei olla edes varmoja mistä vika johtuu, kysymättä omistajalta..