Hakua kokeilin, enkä täysin oireisiin sopivaa vastausta löytänyt.
Eli otsikon mukanen Omega kärsii tehottomuudesta ja käyntihäiriöistä. Lähtee hyvin käyntiin kylmänä ja lämpimänä sekä käy tyhjäkäyntiä mutta tyhjäkäynti hieman seilaa. Ajossa ilmenee suuri tehon puute ja ikään kuin katkoisi sytytystä kun kiihdyttäminen on nykivää. Käy kuitenkin kaikilla pytyillä. Bensan kulutus on myös kasvanut sen verran ettei nätissä matka-ajossakaan tunnu pääsevän enää alle 10l/100 km.
Sen verran toimenpiteitä on tehty, että vikakoodit on luettu eikä antanut mitään vikakoodeja. Samassa yhteydessä korjaamolla epäilivät tukkoista takapönttöä, joka tuli itse vaihdettua mutta ei mitään vaikutusta. Tulpat ja tulppien johdot myös tarkistettiin samalla kertaa kun vikakoodit luettiin ja olivat kunnossa (tulpat vaihdettu pari kk aiemmin). Puola ja kampiakselin asentotunnistin on vaihdettu tämän vuoden helmikuussa. Viimeisimpänä korjauksen yrityksenä vaihdoin ilmamäärämittarin joka ei myöskään vaikuttanut millään tavalla.
Eli mikähän neuvoksi?
Omega B1 MV6 käyntihäiriö/tehottomuus
Omega B1 MV6 käyntihäiriö/tehottomuus
Omega B1 MV6 '96
Re: Omega B1 MV6 käyntihäiriö/tehottomuus
jos mahdollista niin kannattaa ajossa seurata testerillä moottorin lämpötilatietoa ja imuilman lämpöa voivat antaa vääräää lukemaa jolloin ei anna vikakoodia.
kuin myös muitakin kuten kaasuläppä ym.
ilmavuodot myös kannattaa tarkistaa esim. startti pilotilla/deutorantilla
kuin myös muitakin kuten kaasuläppä ym.
ilmavuodot myös kannattaa tarkistaa esim. startti pilotilla/deutorantilla
Omega B v6 3,0 vm-97autom. sedan
Ex:calibra 4X4 b235 vm-92 projekti
Ex:commodore a 4d 3.0+m112 vm-67 310hv 460Nm
Ex:calibra 4X4 b235 vm-92 projekti
Ex:commodore a 4d 3.0+m112 vm-67 310hv 460Nm
