Muutama pieni ongelma ilmaantunut Veccuun (2006) ja ajattelin kysyä apua täältä. Eli ongelma nro 1. on sellainen, että aina silloin tällöin liikkeelle lähtiessä kuuluu sellainen pieni "klong"-ääni ja tuntuu myös ratissa pienenä tärähdyksenä (hiukka samanlainen ääni ja kolahdus kuin jarrut olis jumissa ja sit loksahtais vapaiksi). Jos lähtee ihan hissukseen liikkeelle, niin ääntä ei välttämättä kuulu. Väillä mietein, että tuleekohan kolahdus aina etupäästä vaiko takapäästä, mutta melko varmasti etupäästä. Mikä ongelma voisi olla kyseessä ja mitäköhän kannattaisi tehdä?
Ongelma 2. liittyy luistonestoon. On alkanyt nyt tekemään sitä, että käynnistyksen jälkeen jää luistoneston varoitusvalo päälle (eli ei ole käytössä) ja sammuu itsekseen kohta tai sit myöhemmin. Muutaman kerran syttynyt palamaan kun on jo pidemmän aikaa tullu ajeltua. On tosiaan sammunut itsekseen ajon aikana tai sit kun on auton sammuttanut ja seuraavana päivänä kun on lähtenyt liikkeelle, niin ei ole valo enää palanut. Viimeksi syttyi heti, kun auton käynnistin ja sammui n. 400m ajon jälkeen. Onneksi oli hiukan märkä tie ja ylämäki, niin hiukan revittelin ja alkoi sit merkkivalo vilkkumaan eli tuolloin ainakin oli luistonesto toiminnassa. Mitäköhän tässä kannattaisi tehdä ja jättääkö tämä vikakoodin jemmaan katsastusmiehelle näkyväksi?
Ongelma 3. liittyy ilmastointiin. Osaisiko/haluasiko joku jeesata kennon vaihdossa? Mitä ilmeisesti siinä on reikä ja pitäisi vaihtaa samoin kuin kompura. Itkettää vaan, kun kennojakin on miljoona erilaista ja kaikkien pitäisi käydä. Maahantuojalta sain varaosanumeron ja sillä sit löytyy yyber kalliita kennoja. Kun tiedustelin kennoasiaa valtuutetulta Opel-korjaamolta, niin heidän koneensa ei antanut mitään varaosaa kyseisellä numerolla. Itse kun etsin kennoa, niin hintahaitari oli suurinpiirtein 80e ja 630e välillä. Kuivaimen kanssa tuli myös ongelma, kun en sitten tiedä mikä olisi oikeanlainen.
Minä kiitän mahdollisista neuvoista ja avusta, kiitos!
Vectra C Z20NET pari ongelmaa
Vectra C Z20NET pari ongelmaa
"Mikään kasvu rajallisessa maailmassa ei voi olla rajatonta" - Gro Harlem Brundtland
Re: Vectra C Z20NET pari ongelmaa
1.etutolppien yläpäänlaakerit vaihtoon.
2.cimissä melkovarmasti kääntökulma-anturi takkuilee,mutta lue vikakoodit
3.ebaysta löytyy kenno ja kuivainta halvalla.auto-muovilta kannattaa myös kysyä tarjous.
2.cimissä melkovarmasti kääntökulma-anturi takkuilee,mutta lue vikakoodit
3.ebaysta löytyy kenno ja kuivainta halvalla.auto-muovilta kannattaa myös kysyä tarjous.
Insignia 2.0 Turbo Sport OPC Line, Mokka 1.4 Turbo Cosmo & Vectra GTS
EX Vectra C 2.0T Sport Biopower & Manta -70 yms...
EX Vectra C 2.0T Sport Biopower & Manta -70 yms...
Re: Vectra C Z20NET pari ongelmaa
Heh, lukemani perusteella arvasin, että saattaisit olla ensimmäinen, joka vastaa ja niinhän siinä kävi, kiitos vaan! Sellaista vielä kysyisin, että onko toi laakereiden vaihto työläs operaatio eli seuraako siitä esim. aurauskulmien säätöä tai joitain? Entä onkohan Tampereen lähistöllä joku, joka ehtis/viittis vikakoodit lukaista? Voi laittaa vaikka yv:tä, niin sovitaan asiasta tarkemmin. Jos vika on mainitsemassasi kääntökulma-anturissa, niin onkohan tämä joku ota pois ja laita uusi tilalle -systeemi, vaiko joku pirun kallis pakko hankkia -kokonaispaketti? Sori, kun kyselen tyhmiä, mutta hitto kun näitä ei tiedä ja kumminkin haluaa tietää, että mihin joutuu varautumaan...
"Mikään kasvu rajallisessa maailmassa ei voi olla rajatonta" - Gro Harlem Brundtland
Re: Vectra C Z20NET pari ongelmaa
laakereiden vaihto ei ole paha rasti,ei välttämättä tarvitse kulmia säädättää etutolpan alapäässä on pieni säätövara mutta merkkaa sen ennenkuin irrottaa.Kasa kirjoitti:Heh, lukemani perusteella arvasin, että saattaisit olla ensimmäinen, joka vastaa ja niinhän siinä kävi, kiitos vaan! Sellaista vielä kysyisin, että onko toi laakereiden vaihto työläs operaatio eli seuraako siitä esim. aurauskulmien säätöä tai joitain? Entä onkohan Tampereen lähistöllä joku, joka ehtis/viittis vikakoodit lukaista? Voi laittaa vaikka yv:tä, niin sovitaan asiasta tarkemmin. Jos vika on mainitsemassasi kääntökulma-anturissa, niin onkohan tämä joku ota pois ja laita uusi tilalle -systeemi, vaiko joku pirun kallis pakko hankkia -kokonaispaketti? Sori, kun kyselen tyhmiä, mutta hitto kun näitä ei tiedä ja kumminkin haluaa tietää, että mihin joutuu varautumaan...
vikakoodeilla kannattaa lähteä liikkeelle.huutele vaikka tuola op-com topicissa olisiko kellään lähistöllä.cim tulee koko paketti mutta on mahdollista myös korjata.
Insignia 2.0 Turbo Sport OPC Line, Mokka 1.4 Turbo Cosmo & Vectra GTS
EX Vectra C 2.0T Sport Biopower & Manta -70 yms...
EX Vectra C 2.0T Sport Biopower & Manta -70 yms...
Re: Vectra C Z20NET pari ongelmaa
2 kohtaan voisin heittää ajatuksen, omassa 05 mallissa Z22YH koneeella oli samaa ongelmaa muutaman päivän kunnes kysäisin tutulta joka opel huollossa hommissa.
Kuskin puolella rintapellissä yläreunassa on pari nyrkin kokoista liitintä joissa toisessa meikäläisellä oli jonkun verran kosteutta, puhaltelin kuivaksi ja liikuttelin muutaman kerran edetakaisin eikä ole ongelmaa sen jälkeen ollut ja siitä on nyt pauttiarallaa vuosi aikaa.
Koodikin siitä oli tullut mutta en kuolemaksenikaan muista mikä oli.
Kuskin puolella rintapellissä yläreunassa on pari nyrkin kokoista liitintä joissa toisessa meikäläisellä oli jonkun verran kosteutta, puhaltelin kuivaksi ja liikuttelin muutaman kerran edetakaisin eikä ole ongelmaa sen jälkeen ollut ja siitä on nyt pauttiarallaa vuosi aikaa.
Koodikin siitä oli tullut mutta en kuolemaksenikaan muista mikä oli.


