No aikamme käyttelimme ja tutkailimme ja todettiin ettei se hallissa ainakaan sammu ja olimme lähdossä koeajolle kun pihalla (onneksi) pamahti kierrokset yhtäkkiä tappiin. No auto halliin ja pelti ylös. Yllätys oli suuri kun pieni kivi oli mennyt tämän kaasarissa lähempänä lohkoa olevan kaasuläpän (anteeksi kun en paremmin osaa sitä selittää
No! Sitten kun oltiin siinä vielä katsomassa seoksia niin sitten se sammui, eikä lähtenyt käyntiin. Tässä vaiheessa ajateltiin, että nyt se löi vian päälle. Vaan kun ei lähde seuraavan päivänäkään käyntiin. Tutkitaan kaikki mitä nyt ensinmäisenä mieleen juolahti ja todettiin sitten, että kipinä hukassa.
Tätä on nyt pähkäilty muutamia päiviä, kokeilun vuoksi on vaihdettu: puola, ECU, jakaja(tosin samaa pääteastetta käytetty koska samanlaista ei ole koekappaleissa ollut) ja viimeisimpänä itse pääteaste. Kokeiltu hyppyjohdoilla ja muilla viritelmillä. Kaikki ilman tulosta.
Tämmöinen alkaa pikku hiljaa turhauttamaan. On katsottu täältäkin vihjeitä vaan nekään eivät toimineet. Olisiko jollain jotain suuntaa antavaa vihjettä/ohjetta millä tämä saadaan pelaamaan???
Anteeksi myös tämä pituus mutta ajattelin vähän selittää tilannetta jollain tavalla.



