Lopuks otettiin massamittari ja kateltiin nii siellähä oli langat paskasena ja putsattii ne nii joha alko vetää
C20XE calibra tahmaa kylmänä*..TTU*
en jaksanu koko topicia lukee läpi mutta ootkos mitannu että yhteys lämpötilatunnistimelta boxille on ok,entä itse tunnistin?ja sitä lämpötila tunnistimen pistoketta kannattaa ns.venytellä mittauksen aikana.hall-anturi ei tunnu vaikuttavan tuon xe:n toimintaan mitenkään vaikka sen pistokkeen jättää pois jakajasta ehjällä koneellakin.itsekin ajelin useemman 10 kilometriä ilman että se pistoke ees oli paikallaan.
Todennäköisesti väärässä.
Pitää nuokin tutkia vielä jossainvaiheessa kun ehtii.
Lämpöanturi tuntuu kyllä aika epätodennäköiseltä,sillä harvemmin osa-alue pimenee.
Käynnistymisen kanssa ei ongelmia kuitenkaan ole esiintynyt ja yleensä viallinen lämpöanturi vaikeuttaa joko kylmä-tai kuumakäynnistystä.
Se nyt on halpa osa.Ei niin haittaa vaikka turhaan vaihtaisikin.
Lämpöanturin johorot kertaalleen jo mittasin ja boksille asti näytti olevan ihan ok.
Vahvimmat ehdokkaat tällä hetkellä ilmamassamittari tai boksi.
Kerrataan vielä senverran,että ulkoilman lämpötilalla ei ole sanottavaa vaikutusta tuohon nyppimiseen.
Oma teoria on,että komponentti X joka on rikki,lämpenee hetken ajamisen jälkeen ja oireet pienenee.
Boksinkin kertaalleen avasin ja tutkin mahdollisten kylmäjuotosten varalta,mutta turhaan.

akkujännite 11.2????TJT kirjoitti:Dodii,elikkäs tänään tuli Boschin FSA560 testerillä suoritettua jos jonkinnäköistä testiä.
(YKK-järjestelmä ei käytössä)
Akku/Käynnistin:
Pyörintänopeus...... 240 /min
Öljyn lämpötila..... 22.1 C
Akkujännite............11.2V
Käynnistinvirta.......-42.3A
Sylinteri 1 - 2 - 3 - 4
Puristukset 13.6- 12.7 - 12.3 - 13.0
Sytytys toisio:
Joutokäynti
Pyörintänopeus.......960 /min
Öljyn lämpötila........22.1C
Toisiojännite...........4kV
Palojännite.............0.2kV
Paloaika.................0.11ms
Sylinteri 1 - 2 - 3 - 4
Toisiojännite 13 - 12 - 14 - 10 kV
Palojännite 1.8 - 1.7 - 1.28 - 1.24 kV
Paloaika 1.17 - 1.23 - 1.28 - 1.24 ms
Kaasunpainallusmittaus
Min pyörintänopeus 960 /min
Maks pyörintänopeus 3597 /min
Sylinteri 1 - 2 - 3 - 4
Toisiojännite 16 - 17 - 16 - 16 kV
Palojännite 2.2 - 2.1 - 2.2 - 2.2 kV
Paloaika 0.88 - 0.81- 0.85 - 0.84 ms
Todennäköisesti väärässä.
mietin vaan että kun mulla oli joskus kasiventtiili moottorissa akkujännite 11v niin se ei ees kiertäny yli 4000rpm.autoon oli vaihdettu akku kahden vuoden välein edellisen omistajan aikaan.tuli 2 vuotta täyteen niin taas alkoi ilmenee virranpuutetta niin vaihdoin kaikki piuhat uusiin paksumpiin niin ongelmat loppuivat.tää on vaan haku ammuntaa mutta jotain kuitenkin mikä parantaa opelin toimivuutta ihan varmasti,noissahan on ollut valotehossakin ongelmia virranpuutteen takia(liian ohuet piuhat),miksei siis motronicissakin?
Todennäköisesti väärässä.
tässä moottorin lämpötila anturin mittaus ohje:
0 Celsiusta 4800-6600 Ohmia
20 C 2200-2800 Ohmia
40 C 1000-1400 0hmia
80 C 300-400 Ohmia
onko puola mitattu, tiosio ja ensiö puoli?
edit: entä ilmamassamittarin jänniteviesti?
0 Celsiusta 4800-6600 Ohmia
20 C 2200-2800 Ohmia
40 C 1000-1400 0hmia
80 C 300-400 Ohmia
onko puola mitattu, tiosio ja ensiö puoli?
edit: entä ilmamassamittarin jänniteviesti?
VXdiag(MDI)/Tech2/OpCom/Opelscanner testerit..yv:llä yhteys, pohjois-pohjanmaan alueella
xe:hen ja lettiin tulpiksi ainoastaan alkuperäiset opelilta,jostain syystä osa noista koneista vaan tarvii alkuperäiset.boschin tekeleethän nekin taitaa olla mutta lämpöarvot ei oo samat kuin tarvikeliikkeissä myytävissä/suositeltavissa.tiedän joitakin autoja joihin on vaihdettu osapuilleen kaikki sähkövermeet ja testerien mukaan kaikki ok,auto kuitenkin nykii edelleen(uusilla tulpilla).sitten kun on vaihdettu alkuperäiset tulpat niin nykiminen on kadonnut.en tiedä katoaako vika sulta mutta onpahan ainakin yksi mahdollisuus vähemmän.
Todennäköisesti väärässä.