Autoliikkeen vastuu?

Tekniikka-aiheinen keskustelu moottoriin liittyvistä asioista.
Moottorinohjaus, toiminta, tyyppivikoja, korjauksia, jne...
Älä laita tänne kysymyksiä virittämisestä, sillä niille on olemassa oma alueensa.
Vastaa Viestiin
Matson
'Kapitän'
'Kapitän'
Viestit: 51
Liittynyt: 28 Marras 2002, 02:00
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Autoliikkeen vastuu?

Viesti Kirjoittaja Matson »

Ostin kolme kuukautta sitten autoliikkeestä 2-litraisen 16-venttiilisen farmari-Omegan vuosimallia 1996. Auto oli tuotu alkuvuodesta Saksasta ja sillä oli ajettu 190 000 km. Autoliike on tässä tapauksessa pieni käytettyjä autoja myyvä liike eri paikkakunnalla, mutta liike kuitenkin.

Kuukauden suunnilleen ajelin autolla ja panin samalla merkille, että se syö öljyä ja vähän savuttaakin kylmänä. Autosta puuttui lohkolämmitin ja vein sen korjaamolle laitettavaksi. Tässä vaiheessa alkoikin sitten tulla ikäviä yllätyksiä.

Korjaamolla selvisi ensin, että pakosarjan pinnapultit (tai ainakin osa niistä) ovat poikki ja lisäksi venttiilinvarren kumit ovat paikoiltaan. Tässä vaiheessa mentiin kustannuarviossa n. 600 euroon (sisältäen myös lohkolämppärin asennuksen samalla, osat olin jo ehtinyt hommata itse aiemmin). Mutta ei siinä vielä kaikki: tänään soittivat korjaamolta, että pakosarjakin on halki ja sekin pitää laittaa vaihtoon (280 euroa + työt).

Tässä odottelen nyt sitten lähemmäs 1000 euron laskua ja mietin, onko autoliikkeellä edes osittaista vastuuta asiasta? Olen kyllä soitellut asiasta autoliikkeelle heti vikojen selvittyä, mutta myyjä sanoi vaan noiden olevan ihan normaaleja kulumisia/ominaisuuksia, eivätkä kuulemma korvaa. Mitä mieltä olette, ovatko nuo ihan ominaisuuksia, vai pitäisikö autoliikkeen tulla vastaan kustannuksissa? Ja jos pitäisi, niin millähän ilveellä niiltä mitään saa perittyä?

Kaikki mielipiteet ja apu on tervetullutta, koska vähän käy harmittamaan ylimääräiset kustannukset ja vaiva heti "uuden" auton hankittuani.
FAstra
'Kadett'
'Kadett'
Viestit: 10
Liittynyt: 24 Tammi 2004, 02:00

Re: Autoliikkeen vastuu?

Viesti Kirjoittaja FAstra »

Kuluttajaneuvojalle tms. yhteys ja sitä kautta...
Monesti kyllä auttaa jo kuluttajapuolen maininta autoliikkeelle/myyjälle...
mayhem
'Admiral'
'Admiral'
Viestit: 135
Liittynyt: 28 Heinä 2005, 20:00
Paikkakunta: vantaa

Viesti Kirjoittaja mayhem »

kyllä siin pitäs olla 6kk takuu. mut ikävä kyl taitaa noi häkkiautoliikkeet soveltaa tota takuuta miten huvittaa.mut jos rehti liike niin kyl se korvaa.jos ei kokonaan niin ainaski puolet.
-TH-
'Senator'
'Senator'
Viestit: 340
Liittynyt: 12 Helmi 2002, 02:00
Paikkakunta: kuopio

Viesti Kirjoittaja -TH- »

kyllä tuolaset viat kuuluu jopparin korjata/kustantaa. kovin helpolla tuskin alkavat maksaa, senverran tiedän.

jännä piirre noissa uitetuissa tuliaisissa on,että 80% mitä olen tutkinut, on juurikin pakosarja rikki ja pultteja poikki tai uupuu. nuo onkai saaneet sen verran happea paanalla että sarjat paukkuu.... koneet itsessään on yleensä hyvin kuivia, eisiis ainakaan näkyviä öljyvuotoja, vaikka muuten olisi loppuun jyystetty miilu.
Avatar
jazari75
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 2352
Liittynyt: 25 Maalis 2004, 02:00
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja jazari75 »

tuota tuota...
epäilempäs tuossa tapauksessa että kuluttajaneuvojakin tyytyy siihen, että kyseessä on normaali kuluminen.
Venttiilinvarrenkumit kun ovat tunnetusti varsin herkkiä pomppimaan paikoiltaan, ja autolla kuitenkin on laskettu se 190tkm (minimissään->onko mittaristosta sinetti poks?)

toki kannattaa ottaa neuvojaan yhteys, ei siinä mitään häviäkään...

katoppas tuosta omaa tuoretta kokemusta: http://www.opelclubfinland.fi/forum/vie ... highlight=
"Oli pimeä, pyysit savuketta - sanoit kai olevasi valokuvamalli. En muista nimeä, en muista osoitetta - sä olit minulle aivan liian kallis" - Gösta
Jiska
'Admiral'
'Admiral'
Viestit: 102
Liittynyt: 28 Heinä 2004, 03:00
Paikkakunta: Mäntsälä/Iisalmi

Viesti Kirjoittaja Jiska »

Jos olet tehnyt sopparin viralliselle Autoalan keskusliiton sopimuspaperille, jossa luetellaan takuuehdot ja kaupan purkamisen maksimiaika niin sit sulla on jotain mahdollisuutta itkeä asiasta eteenpäin. Muuten homma ei kiinnosta p*skan vertaa kuluttajaneuvontaa eikä varmastikaan autokauppiastakaan. Noi ei ole mitään muuta kuin kulumisesta aiheutuneita vikoja.

Paitsi noi pakosarjan pultit. Veikkaisin että ovat töpeksineet korjaamolla sitä irrottaessaan (pultit poikki). Sitten ku poikia ei ole enää huvittanut katkenneiden pulttien hitsaamalla irrottelu tai ovat jo turmelleet muuten pakosarjan niin, soittavat sulle ja pyytävät lisää rahaa, että ostetaan uus pakosarja.
Avatar
Enochian
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 6208
Liittynyt: 18 Kesä 2002, 03:00
Paikkakunta: Pöpilä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Enochian »

Taitaa vaan olla ko. koneessa tyyppivika noiden pakosarjan pulttien katkeilu ja pakosarjan halkeilukin.
Matson
'Kapitän'
'Kapitän'
Viestit: 51
Liittynyt: 28 Marras 2002, 02:00
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matson »

Jahas, tähän tuleekin hyvin mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Pitänee huomenna soitella kuluttajaneuvontaan ja kysellä tarkemmin, mutta tosiaan veikkaan, että nuo viat eivät oikein tahdo kelvata. Ja vaikka kelpaisivatkin, niin vähän silti epäilen sitä rahojen saamista myyjältä, kun ei oikein ole mitään keinoa pakottaa. Harmittavaahan tämä on, kun auton piti myyjän mukaan kuitenkin olla ihan kunnossa ja en ihan tällaiseen laskuun ollut varautunut.
jjvirtan
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 3916
Liittynyt: 10 Helmi 2003, 02:00

Viesti Kirjoittaja jjvirtan »

No mullekkin tuli kyllä mieleen että korjaamolla mahdollisesti itse töppivät ja pultteja katkesi pakosarjaan...

No on tuo lohkolämmitin kyllä sinun itse maksettava mutta pakosarja kyllä kuuluisi myyjälle.Itse en kyllä miellä pakosarjaa kuluvaksi osaksi vaan se on ollut todennäköisesti jo halki kun ostit auton.

Mutta jos myyjä ei halua maksaa minkäs teet,kuluttajavalituslautakuntyakin antaa vain suosituksia,lisäksi tosi hitaasti.
C1. Vectra 1.8 GTS
Astra G 1.6 8V
Myyn:2.0 dth moottori osina,myös apulaitteet.
Matson
'Kapitän'
'Kapitän'
Viestit: 51
Liittynyt: 28 Marras 2002, 02:00
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matson »

Lohkolämmittimen osuus luonnollisesti kuuluu minulle, sitä en myyjälle ole yrittämässäkään. Mutta muut viat ihmetyttävät. Sanoivat itse asiassa korjaamolla niistä pinnapulteista jo ennen kuin ottivat auton työn alle. Kuuntelivat sitä ja huomasivat, että auto tuprautti pakokaasuakin konehuoneen puolelta kaasua painettaessa.

Sitä en tiedä, onko mahdollista, että olisivat pakosarjan hajottaneet - siitä tuli puhetta vasta, kun rupesivat kasaamaan konetta. Pinnapultit nyt varmasti voivat katketa herkästikin, mutta ei kai asentaja nyt sentään pakosarjaa ihan vahingossa halkaise?
Avatar
Megaman
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 3832
Liittynyt: 07 Tammi 2003, 02:00
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Megaman »

Toi pakosarjaongelma on tosiaan kyseisen moottorityypin perusvika.Pultit katkeilee ja pahimmillaan pakosarja menee halki.Omassa autossa kylmänä pakosarja ääntää tosin vain hiukan,loppuu kuitenkin jo hetikohta,joten omassa tapauksessa en ole ainakaan vielä yhtään huolissani.

Ventiilinohjainkumit vaihdettiin viimetalvena,kun tuprautteli kylmänä.Kilsoja oli suunnilleen samanverran kuin sinun autossasi nyt.Normaalia kulumista toikin.

Kumma juttu,vaikka tota moottoria (X20XEV)on tehty jo pitkään,eivät ole moottorinkehitysinsinöörit ( :lol: ) tuota pakosarja mysteeriota saaneet korjatuksi/parannetuksi vielä -99 mallistakaan... :evil:
Omega A & B...Peugeot 407 Coupe', 206, Peugeot Boxer , C2 VTS, C5 SX 2.0i Break, BX, Xantia, 309, Bombardier Quest 500...Knaus Eifelland...etc...jne...
Matson
'Kapitän'
'Kapitän'
Viestit: 51
Liittynyt: 28 Marras 2002, 02:00
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Matson »

Eli aikalailla perusvikoja ovat kaikki viat, mihin tässä ollaan törmätty. Vähän alkaa näyttää siltä, että myyjältä ei tässä tapauksessa sympatiaa löydy. Vaikka periaatteessa voisivatkin olla korvausvelvollisia vaikka puoleksi korjauskustannuksista, niin eipä taida olla mitään keinoa periä saatavia, kun eivät suosiolla siihen suostu.

Täytyy varmaan vaan panna autoilun kalliuden piikkiin tämäkin lasku - kaipa se kuuluu asiaan, että tuon ikäisessä autossa alkaa jo kaikennäköistä pientä vikaa ollakin. Tuleepahan kuntoon tuo moottori ja loppuu öljynkulutus ja ääntely kylmänä. Kansikin käy nyt sitten samalla koneistamolla, niin pitäisi olla edessä taas iso liuta kilometrejä.
Avatar
Megaman
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 3832
Liittynyt: 07 Tammi 2003, 02:00
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Megaman »

Kyllähän tossa voi silti kuluttajaneuvojalta vähän kysellä.Ynnäät kaikki korjauskuitit yhteen kaupanteon jälkeen.Kaupanteosta on kuitenkin niin lyhyt aika.Jos myyjä on sattunut käyttämään ylisanoja autoa myydessään ja asiakas sitä heti korjaa 1000 € kaupanteon jälkeen,kuuluu siitä myyjän ottaa vastuuta myös itselleen.

Eli kannattaa kuitenkin kysyä kuluttajaneuvojan mielipidettä asiasta,vaikka aikansa siinä menee.
Omega A & B...Peugeot 407 Coupe', 206, Peugeot Boxer , C2 VTS, C5 SX 2.0i Break, BX, Xantia, 309, Bombardier Quest 500...Knaus Eifelland...etc...jne...
Avatar
jazari75
'Diplomat'
'Diplomat'
Viestit: 2352
Liittynyt: 25 Maalis 2004, 02:00
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja jazari75 »

tuokin on varmaan aika paikkakuntakohtaista tuo palvelunopeus kuluttajaneuvojilla, ainakaan tällaisessa tuppukylässä ei mene pitkin, kun jo asia nytkähtää.
(itsellä viimeksi samanpäivän aikana lähti etenemään)

joo, kokeilla kannattaa aina, ei se mitään ainakaan ota.

tai perinteisempi menetelmä on tietysti näin flunssa-aikana käydä hieman auttamassa myyjää nenän niistämisessä :lol:
"Oli pimeä, pyysit savuketta - sanoit kai olevasi valokuvamalli. En muista nimeä, en muista osoitetta - sä olit minulle aivan liian kallis" - Gösta
Vastaa Viestiin