Kylmäkäynnistyksen ankeus (Astra F 1.7DTL)

Eli tuommonen Astra 1.7DTL '95 lähtee heikohkosti kylmänä käyntiin. Joutuu hehkuttamaan pari, kolmekin kertaa ja starttaamaan pitkään. Kaasua tulee painaa myös aika reippaasti näin yli +10c lämpötilassakin että hörähtää. Sitten kun starttaa niin pölläyttää miehekkäät savut. Edellinen omistaja on vaihdattanut autoon hehkut viime keväänä, tarvikemalliset, mutta tuo kylmäkäynnistysominaisuus on kuulemma ollut autossa ennen ja jälkeen hehkujen vaihdon. Eipäili ettei "polttoainepumppua ole koskaan säädetty", mitä arvon raati sanoo? Entä voisko olla hehkurele? Missä se sijaitsee? Autosta on käytetty kansi irti 2tkm sitten venttiilin väliin menneen karstapalasen tms. takia joten kannentiiviste on uusi eikä muitakaan siihen viittaavia oireita ole. Kilometrejä takana 271tkm.
Volvo S40 T4 '98
Chevrolet Nova '70
Chevrolet Nova '70
Onko polttoainesuodatin vaihdettu? Voi olla vettä. Laita dieselin jäänestot tankkiin ja seuraa tuloksia. Hehkut voit tarkistaa, kun otat sen virtakiskon irti ja annat hyppylangalla virtaa joka hehkulle erikseen. Jos räppää kipinät hehku ainakin jotenkin toimii. Mutta kun sanoit hehkuttaneesi useita kertoja, voi olla että hehkut palaneet. Myös ruiskusuuttimien avautumispaineet voi olla liian matalat. Eikä männänrenkaiden kireyttäkään saa jättää pois epäilyistä. Esim jos joskus keittänyt kunnolla.
Mun Jetassa ilmeni samoja ongelmia, toisin sillä erola, ettei lähtenyt lämpimänäkään kunnolla käyntiin. Kaupan pihalla sai veivata kunnolla ja kun viimein lähti, savutti reilusti siniharmaata ja haisi petroolille.
Niin ja "vanha" diesel käynnistetään kylmänä kaasu pohjassa. Näin neuvoo ohjekirjakin.

Itse etsisin tota vikaa hehkuista!Joskus halvat tarvikehehkut voi pimetä melkein hetikin.Ei noilla kilometreillä vielä konekaan pitäisi finaalissa olla vaan tuohan on vasta sisäänajettu.Myös vuodot polttoaine- tai ilmaputkissa voisivat tuon tehdä.
C1. Vectra 1.8 GTS
Astra G 1.6 8V
Myyn:2.0 dth moottori osina,myös apulaitteet.

Samanlainen auto kuin viestiketjun aloittaneella paitti vuosimallia 97, ajettu 280tkm.
Tänä aamuna ei meinannut lähteä ollenkaan käyntiin. Ilman lämpötila oli +1,5 celsiusta, joten aika heikkoa jos tässä vaiheessa "talvea" on ongelmia kylmäkäynnistyksen kanssa.
Onneksi vaihdoin juuri akun uuteen, käynnistysyrityksiä oli noin 10 ja pitkiäkin yrityksiä. Mistäköhän tuota vikaa lähtisi ensin etsimään? Olen aika amatööri näissä autohommissa, joten onko sellaisia asioita, joita itse voisin koittaa tehdä. Esim tuo pakkasnesteen lisääminen polttoainesäiliöön. Vaikuttaakö öljyn laatu käynnistykseen jollain tavalla? Entä sytytystulppa/sen laatu?
Minkäslaista öljyä tähän kannattaa tunkea talvea varten? Jotakin 5W 40 -settiä?

Itse huomasin tänäaamuna ensimmäisen kerran että vectrassa paloi hehkuvalo,ilmeisesti 2.0 DTI kone ei hehkuta jos on lämmintä.Hehkutin kaksi kertaa kun oli aika kylmää ja starttas ihan hyvin.Tuota suosittelen muillekkin jos on kylmää eikä auto ole ollut johdon päässä,hehkuttaa ainakin kunnolla vaikka kaksikin kertaa.
C1. Vectra 1.8 GTS
Astra G 1.6 8V
Myyn:2.0 dth moottori osina,myös apulaitteet.
Astra G 1.6 8V
Myyn:2.0 dth moottori osina,myös apulaitteet.
-
J.Toivanen
- 'Diplomat'

- Viestit: 10609
- Liittynyt: 08 Elo 2005, 20:41
- Paikkakunta: Kontiomäki
Kylmäkäynnistys...
Mulla Vectra B -99 2.0 DTI (X20DTH). Käytin huvikseni (tuttu töissä) paikallisessa Opelin liikkeessä päivittämässä moottorinohjainyksikön. Uudessa päivityksessä luki "parannettu kylmäkäynnistys ominaisuuksia". Ennen ei hehkun valo ollut vilahtanutkaan tänä syksynä, nyt jo +5 asteessa syttyy hehkun valo. Tosin käyntiin lähtö ongelmia ei ollut aikaisemminkaan. Jos sattuu olemaan (eikä kallis hankinta muutenkaan) mittaa yleismittarilla hehkut. Johdot irti ja mittari runkoon ja toinen hehkun johtoliittimeen (hehkun yläpäähän) vastuksen pitäisi olla muistaakseni 1 ohmin luokkaa jos se on kunnossa. Ainakin Vectrassa.
Polttoaine suodatin kannattaa jokatapauksessa vaihtaa nyt syksyllä, ehkäisee mukavasti ongelmia talvella kun tulee "oikeat" pakkaset.

Re: Kylmäkäynnistys...
Kävin nyt vaihdattamassa nuo hehkut, mutta kylmäkäynnistysongelma ei hävinnyt minnekään!
Sanoi, että käy viemässä Tampereelle Diesel-huoltoon, jossa katsovat "Hehkun suuttimet". Kuulemma mahdollista, että paineet on huonot, ei ruiskuta kunnolla. Kuulostaako oikeanlaiselta analyysiltä? Mihinköhän tuon nyt sitten täällä Tampesterissa osaisi viedä? Vinkkejä? Onkos Hatanpään lähellä tuollaista korjaamoa/huoltamoa. Ei viittisi merkkihuoltoon viedä kun meni tuohonkin kertaan 400+ euroa eikä mitään tapahtunut kylmäkäynnistyksen suhteen. Vaihtoi oikean takapyörän laakerin (tai sen koko ripustushässäkän) uuteen ja kolme neljästä hehkua. Neljäs hehku oli kuulemma niin vaikeassa paikassa että olisi tullut isompikin purkuhomma. Kallista on, kuten elämä.

Testautin nuo hehkut ja ne oli ihan hyvät, joten ongelma on vielä tallella. Veikkasivat että olisko kone väljä ja kyselivät öljynkulutusta, muttei minusta tuommonen ~2dl/1000km öljynkulutus OOPPELISSA ole vielä kovin järkyttävää ja auto muutenkin käy ja kulkee mielestäni aika hyvin 68 heppaiseksi diisseliksi.
Lähtee kyllä ihan nätisti käyntiin pakkasellakin yhdellä hehkutuksella ja parin sekunnin starttauksella kunhan pitää roikassa, mutta olishan tuo kiva saada joku varmuus tuohon käyntiinlähtöön kuitenkin. Pitää selvittää, onko täällä Kemin seudulla joku asiansa osaava dieselkorjaamo. Merkkiliikkeistä mulla on mennyt usko jo entisten autojen (VW, Audi...) kanssa joten valohoidosta ja harjoittelusta en aio enää ooppelin suhteen maksaa.