Mikähän mahtaa olla ongelma, kun G-Astran ohjaus tekee seuraavaa: käännettäessä kumpaan suuntaan tahansa ohjaus panee ensin vastaan voimakkaasti - vähän niinkuin tehostin ei toimisi ollenkaan - jonka jälkeen ratin liikkeessä tuntuu ikäänkuin "pykälä" ja kuuluu ehkä vähän kumimainen kolahdus. Tämän kolahduksen jälkeen ohjaus kevenee normaalin tuntuiseksi. Kolahdus toistuu kun rattia taas kääntää toiseen suuntaan. Aikaisemmin jäykkyys ei ollut niin suurta vaan ratin käännyttyä tietyn (joskin vaihtelevan) määrän, tuo edellämainittu pykälä ja kolahdus tulivat vastaan. Viime päivinä ohjaus on jäykistynyt huomattavasti.
Ilmiö on sama sekä auton ollessa paikallaan että ajossa. Tehostimen öljyn olen tsekannut ja sitä on riittävä määrä. Tehostimen moottorikin kuulostaa toimivan koko ajan, myöskin silloin kun ohjaus toimii jäykästi.
Voisiko ongelma olla ohjausvaihteen suojakumissa tai jossain päin raidetankoa...? Jotenkin vaikea kuvitella että johtuisi itse tehostimesta, koska oireet tuntuvat siltä että joku (ehkä kumimainen) osa pistäisi ensin vastaan rattia käännettäessä ja sitten antaisi periksi.
Tuli paljon tekstiä, josta toivottavasti joku saa selvää. Siis, jos jollakulla on kokemuksia vastaavista ongelmista tai haluaa arvuutella ongelman syytä, olen syvästi kiitollinen vastauksista!
G-Astran ohjauksessa häikkää
Omassa Astrassa oli viime syksynä lievänä saman suuntainen vika. Kun ohjausta käänsi niin se tuntui takertelevan ja sen tunsi ratissa pienennä nykimisenä sekä kuuli narinanna. Ongelma hävisi lopulta kun voitelin ohjausakselin jatkoksen, joka on sielä lattian rajassa polkimien juuressa. Jatkoksessa kaksi putkea menevät sisäkkäin ja välissä on boori hammastus. Suihkutin niveleen Bilteman litiumrasvaa ja nykiminen loppui. 
Omega B/Astra G
Corsa B
Kadett C
Corsa B
Kadett C
Niin, tässä ei enää ole kysymys mistään pienestä nykimisestä. Myöskään minkäänlaisia narinoita tms. ei kuulu. Vain se, että ratin kääntäminen vaatii aluksi todellakin voimaa, jopa enemmän kuin mitä uskoakseni silloin kun tehostin ei toimi ollenkaan. Ja siis sitten kun kääntää rattia tarpeeksi paljon, kuuluu se kolahdus ja tehostus toimii.Iso-Omena kirjoitti:Omassa Astrassa oli viime syksynä lievänä saman suuntainen vika. Kun ohjausta käänsi niin se tuntui takertelevan ja sen tunsi ratissa pienennä nykimisenä sekä kuuli narinanna. Ongelma hävisi lopulta kun voitelin ohjausakselin jatkoksen, joka on sielä lattian rajassa polkimien juuressa. Jatkoksessa kaksi putkea menevät sisäkkäin ja välissä on boori hammastus. Suihkutin niveleen Bilteman litiumrasvaa ja nykiminen loppui.
Ja tosiaan tehostimen moottori ääntelee myös silloin kun ohjaus on raskas. Eikö kellään tosiaan ole mitään vastaavia kokemuksia? Auttaisi paljon, jos saisi edes jonkunlaisia arvioita ongelman aiheuttajasta, ettei tarttis heti viedä autoa pajalle vian selvittelyä varten. Maksaa hunajaa...
Ei haluaisi uskoa, että 150 000 ajetusta autosta paukkuisi ohjaustehostin...

