Parkit
Ei paljoa auta jos auton omista umpioista otat parkit pois käytöstä. Parkkivalojen sijainti on määrätty tarkasti laissa ja noiden isojen valojen sijoittaminen siten että niiden sijainti täyttää lakipykälien vaatimukset on melko mahdotonta.RC10 kirjoitti:Yksinpuheluksi menee, mutta laitanpa nyt vielä vastauksen itelleni. AKE:n tekniikasta vastasivat että kiellettyähän se etuparkkien kahdentaminen on. Täytynee muistaa katastukseen nykästä omista valoista parkit pois.
Eipä tuo AKE:n kaveri mitään maininnut parkkien sijainnista, joten uskallan tässä vaiheessa luottaa kyseiseen vastaukseen, joka kuului sanatarkkaan näin:
"Ns. parkkeja eli etuvalaisimia ei saa kahdentaa. Jos lisäetuvalaisimia käytetään, tulee alkuperäiset kytkeä pois toiminnasta."
Luulisi että olisi sitten maininnut kyseisestä sijaintikriteereistä, mikäli sellaisten tulee täyttyä. Täytynee jatkaa asian selvittämistä, ettei tarvitse katsastuksessa ottaa turhia merkintöjä.

Kiitokset jarksille mustasta valkoisella. Koitin itsekin etsiskellä kyseistä dokumenttia ilman tulosta.
Näyttää siltä että tuo 600mm etäisyys vaatimus toisistaan rajoittaa lisävalojen parkkien laillisuutta. Aikamoinen määrä laittomia parkkeja taitaa liikkua erilaisten autojen keulilla.
Joitain säädöksiä on kyllä vaikea maalaisjärjellä ymmärtää ja yksi niistä on tämä. Luulisi että on vaan parempi mitä huomiotaherättävämmät parkit eteenpäin on. Täytynee kuitenkin ottaa sitten katsastukseen lisävaloista parkit pois, tai sitten vaan antaa olla ja katsoa lähteekö mittailemaan etäisyyksiä.

Ei tässä mistään ikärajoista ole puhuttu. Juttu on vaan huvittava kun yleensä tulee yhdistettyä nämä leditunaukset lähinnä teinipoikien touhuksi ja kuvittelisi perheellisen keski-ikäisen kasvaneen jo ulos moisista leikeistäjorka kirjoitti:mitäs ikärasismia tää nyt on,vai onko tunaamiseen tosiaankin olemassa joku yläikäraja?Tuomas kirjoitti:Naapuritalossa asuu joku ikämiestunari.
Ja tunareita ne on kaikki ikään katsomatta..
Alfa 75 3.0 V6 America
"For those who enjoy the pleasure of driving over the practicalities of mere transportation" (Motorweek)
Alfa 156 JTS
Vectra B
"For those who enjoy the pleasure of driving over the practicalities of mere transportation" (Motorweek)
Alfa 156 JTS
Vectra B
- a.tikkanen
- 'Senator'

- Viestit: 767
- Liittynyt: 31 Maalis 2005, 15:14
- Paikkakunta: kuopio
ei ei ei...
eihän niitä sais kahdentaa mutta lakihan on rehellisiä varten... samoin kuin lukot...
Kaikki alta 244g/km on viherpiiperoita! (Trafin sivuilta loppui asteikko kesken, eli saan ajaa ilmaiseksi! kö?)
jaahas nyt ei sitten olla enää kavereita.Tuomas kirjoitti:kuvittelisi perheellisen keski-ikäisen kasvaneen jo ulos moisista leikeistä![]()
nii muttakun meidän aikaan ei ollu ledeja saatikka pieniä polttimoita. polkupyöräänkin piti maalata öljylampunlasi miranoolilla jotta sai edes vähän tyyningiä. joskushan se on noilla ledeilläkin leikittävä.
vitsi vitsi
asiaan
jos e-hyväksynnän jälkeen on kirjain A niin ne on tarkoitettu äärivaloiksi (siis rekan katolle).
Vectra OPC vagon, Astra j ctdi paku, Astra h GTC, Vectra c sedan.
Jaa siis että ei parkkeja saa kahdentaa?? Koskeekos tämä myös ammattiliikennettä? Kun sattumoisin jokatoisessa liitokiidon rekassa sattuu oleen katolla vähintään neljä ja nokassa kuus sinistä Hellan 3000 mollukkaa ja kaikissa loistaa parkit päällä! Puhumattakaan paikallisesta hinausyrittäjästä, jolla on lamppua vähän joka lähtöön, eli onko tässäkin aiheessa hiukka pikku sorsimista satunnaista tuunaajaa kohtaan, vai olenko itse vain katkera kh-täti? 
Joskus näin aken sivuilla että raskasta liikennettä koskee pikkuisen eri säännökset kuin henkilöautoja, katolla parkit muistaakseni tulkitaan äärivaloiksi, mutta ei se tee noista auton "nokalla" olevista ylimääräisistä parkeista yhtään sen laillisempia kuin henkilöautoissakaanJukki kirjoitti:Jaa siis että ei parkkeja saa kahdentaa?? Koskeekos tämä myös ammattiliikennettä? Kun sattumoisin jokatoisessa liitokiidon rekassa sattuu oleen katolla vähintään neljä ja nokassa kuus sinistä Hellan 3000 mollukkaa ja kaikissa loistaa parkit päällä! Puhumattakaan paikallisesta hinausyrittäjästä, jolla on lamppua vähän joka lähtöön, eli onko tässäkin aiheessa hiukka pikku sorsimista satunnaista tuunaajaa kohtaan, vai olenko itse vain katkera kh-täti?
Frontera A X22XE -96
E39 525 Touring -02
E39 525 Touring -02
Kyllä tässä nyt olisi kansalaisaloitteen paikka! Eiköhän mennä johonkin näkyvälle paikalle plakaatien kanssa ja vaadita lisää parkkeja, eiku etuvalaisimia ja takavalaisimia!
Tänään viimeksi ajeli polliisi-Toyota risteyksessä nokan edestä ja varmaan n. 5-10 sekuntia oli pojilla aikaa tuijottaa lisävalojen parkkeja. Eipä kiinnostanut...
Järjettömältä tuntuu sekin asia, ettei edes takaparkkeja saa lisätä. Hivenen paremmin näkyisi tummilla takavaloilla varustettu F farkkuastrakin taaksepäin jos saisi laittaa ylös jarruvalojen kaveriksi 5w parkit. Näkyisi sitten edes jotain valoa taaksepäin, mikäli sumuvaloista sattuu olemaan langat poikki tai huono kosketus. Harvemminhan niitä tulee käytettyä mutta aika riskialtista hommaa kun ei koskaan voi tietää palaako siellä takana yhtään valoa kun tökkää sumarit päälle.
Huvita kohta enää mikään...

Vecculissa on punaset ledi parkit, aika hyvin näkyy normi valojen takaa ynm
Leimalla kun käytin niin unohdin ruuvata ne irti
Noooo, inssi siinä kun nosti autoa nosturilla ylös, katteli nokkaa vähän aikaa ja tokas "no sullahan hienot punaset pornovalot on, tiiäkkö muuten mitä toi punanen valo tarkottaa?" ja räkäset naurut päälle
Oli asia äijä, poliisit ikinä mitään sanonu....
MB W201 190D OM605 powered with Holset
Johan nyt menee sekavaksi parkkiasia. 1993 voimaan tullut laki sanoo että kaikkia muita, paitsi etusumuvaloja, lähivaloja ja kaukovaloja, saa kahdentaa. Lähi- ja kaukovaloista on tietenkin omat säädöksensä erikseen, mutta esimerkiksi takaparkeille ei laissa ole määritetty mitään ylärajaa.
Ihmetyttää hivenen tuo AKE:n toiminta, mikäli kaverillani, poliisikoulun opiskelijalla on viimeisin lakiteksti käytettävissä.
Ihmetyttää hivenen tuo AKE:n toiminta, mikäli kaverillani, poliisikoulun opiskelijalla on viimeisin lakiteksti käytettävissä.