No, ratkaisin ongelman näin. Otin tuulilasin alareunassa olevan listan kokonaan irti. Puhdistin siinä olevan uran, kuten myös tuulilasin alareunan. Sitten painoin tuulilasin molemmilla sivuilla olevien pystylistojen alaosia niin alas, kuin ne vain suostuvat menemään. Tämän jälkeen laitoin tuulilasin alareunalistan takaisin paikalleen. Se täytyy laittaa huolella ja kärsivällisyydellä, jotta lasin alareunan saa varmasti uppoamaan kunnolla listassa olevaan uraan. Kannattaa myös katsoa, että kyseisen listan reunat ovat tuulilasin sivussa olevien pystylistojen alaosien, tai paremminkin niiden alaosissa olevan ulokkeiden yläpuolella. Näin ne eivät pääse enään nousemaan alaosastaan. Lähdin kokeilemaan autolla korjaukseni jälkeen ja voi sitä nautintoa
Vectra B:n yksi napinan lähde jäljitetty :)

Omassa autossani kuului koetaulun ja tuulilasin tietämiltä ikävää napinaa. Epäilin, että ääni saattaisi kuulua koetaulusta tai sitten tuulilasi voisi olla osittain irti liimauksestaan. No, lopulta syy ikävään napinaan selvisi. Auton ulkopuolella tuulilasin alareunassa oleva lista oli osittain irronnut. Listan uraan oli päässyt moskaa ja ilmeisesti myös jäätä, joka oli ollut yhtenä syynä äänen muodostukseen. Toinen äänen lähde oli kuskin puolella tuulilasin sivussa oleva pystylista, joka oli päässyt nousemaan alaosastaan. Listan alaosa, on ottanut kiinni konepeltiin, jolloin se on aiheuttanut myös napinaa.
No, ratkaisin ongelman näin. Otin tuulilasin alareunassa olevan listan kokonaan irti. Puhdistin siinä olevan uran, kuten myös tuulilasin alareunan. Sitten painoin tuulilasin molemmilla sivuilla olevien pystylistojen alaosia niin alas, kuin ne vain suostuvat menemään. Tämän jälkeen laitoin tuulilasin alareunalistan takaisin paikalleen. Se täytyy laittaa huolella ja kärsivällisyydellä, jotta lasin alareunan saa varmasti uppoamaan kunnolla listassa olevaan uraan. Kannattaa myös katsoa, että kyseisen listan reunat ovat tuulilasin sivussa olevien pystylistojen alaosien, tai paremminkin niiden alaosissa olevan ulokkeiden yläpuolella. Näin ne eivät pääse enään nousemaan alaosastaan. Lähdin kokeilemaan autolla korjaukseni jälkeen ja voi sitä nautintoa
. Koetaulusta ei kuulunut mitään hälyääniä ja tuulilasin liimauskin vaikuttaa olevan edelleen kunnossa. Eli tällä kertaa napinan syy olikin auton ulkopuolella olevien tuulilasin alareunassa ja sivuilla olevat pystylistat. Toivottavasti tästä olisi myös muillekin apua. Muuten hiljaisella autolla on kiva ajaa, kun ei enään tarvitse kuunnella sitä naputtelua
.