Kone vörkki eilen töihin mennessä aivan normaalisti, ei siis mitään vikaa ja kulutukset kohdillaan. Duunipäivän jälkeen starttasin auton, ja ihmettelin heti että vähän kummallisesti kävi. Kaikilla pytyillä kylläkin, mutta epätasaisesti ja pätki välillä. Hetken aikaa tyhjäkäynnillä oltuaan sammui itsekseen. Starttasin uudestaan, ja pukkasi putkesta melkoisen mustaa sauhua pihalle, ja bensa haisi -> kone siis kävi/ käy hemmetin rikkaalla. Kierroksia ottaa jos kaasua painaa, mutta savu/ bensanhaju on edelleen miehekäs. Tyhjäkäynnillä kulutus huitelee jossain 8 l/h lukemissa, kun tavallisesti kesäkelillä on ollut kylmällä koneella alle puolet siitä.
Käytin koneen tänään lähelle normilämpöjä kotipihassa, kun hinausauto sen sinne sai tuotua. Ei savuttanut lämpinänä enää ihan yhtä paljon, mutta ei kyllä pysynyt käynnissäkään yhtään paremmin, eikä tyhjäkäynti ollut parempi. Eli siis kylmä tai lämmin kone, niin sammuilee välillä itsekseen, haukkaa kakkua ihan perkeleesti ja käy muutenkin kummallisesti. Ja tosiaan kaasua painaessa pukkaa putjkesta melkoisen mustaa savua - eikä taatusti ole kyseessä koneessa palava öljy.
Todennäköisimpänä pitäisin jompaa kumpaa/ molempia lambda- antureita, tai sitten ilmamäärämittaria ja/tai imuilman lämpötunnistinta. Tai sitten ECU vetelee viimeisiään. Olisiko muita hyviä vihjeitä?
Viime kesänä tein konerempan, jossa tuli uusittua mm. sytkäjärjestelmä (dis- moduuli, tulpat, johdot), molemmat katit, kampuran kiertonopeusanturi, jne. jne.. 20 tkm ajettu sen jälkeen. Kone on toiminut muuten täydellisesti, paitsi talvella kylmillä keleillä ei suopstunut starttaamaan kuin äärimmäisen harvoin. Kun sai käyntiin, niin kävi kyllä aivan normaalisti.
Perkele, alkaa ottamaan pannuun koko auto, kun rahaa on uponnut pakollisiin remontteihin sitten viime kevään ~4k€
edit: Yritin searchillä etsiä vastauksia onkelmaan, mutta heikosti tuntui löytyvän. Pistäkäähän linkkiä tai kertokaa suoraan, jos osaatte auttaa.
Kiitos!

