x25xe mottorin vaihto (lisätään nokkien ajoittaminen)

Löhteekö tuo b-Omegassa oleva masiina parhaiten ylä- vai alakautta pois?
Moottoriapa ei tarvikkaan ottaa pois
Ongelmana oli, että kone meni jumiin ja purin toisen puolen kannen pois näin sunnuntain ratoksi. Keskimmäisen sylinterin männän päälle oli "palanut" jotain ylimääräisiä metallin palasia, jotka olivat hakannut kanteen ja näin juminut. Sylinterissä ei ollut jälkiä, joten siltä osin kaikki hyvin. Kysymys kuuluukin, että mistähän nämä metallin kappaleet ovat voineet sinne männän päälle joutua. Tulppiakaan en ole vähään aikaan käyttänyt pois, joten sitäkään kautta ne ei sinne ole menneet.

1. pyörität koneen (nokkien ollessa irti) yläkuolokohtaan (1 ja 4 männät ovat ylhäällä, jakopäästä katsoen vasemmalla ensimmäisenä on 1 ja oikealla keskellä on 4) ja siitä noin 60 astetta vastapäivään, niin saat pelivaraa, jos kämmäät nokkien kanssa jotain.
2. nokat paikoilleen peltilevyssä olevien merkkien mukaisesti eli jakopäästä katsoen vasen on merkitty 1 jne. mutta jos nokkapyörät ovat olleet irti, niin nokkapyörissä on ulkokehällä lovet ja numerot eli edellisen mukaan vasemmalta lukien 1, 2, 3 ja 4. Katso, että et sotke pakonokkia ja imunokkia keskenään. Pyörissä on 2 vaihtoehtoa eli ykkösen pyörä käy kakkoseen (ja päinvastoin) ja kolmosen pyörä neloseen (ja päinvastoin) eli niissä on kohdistuslovet nokkien tappeihin, joten nokan tappi tulee pyörässä esim. ykkösnokan kohdalta ykköseen ja ykkösellä merkitty lovi nokkapyörän ulkokehällä siihen pellissä olevan merkin kohtaan.
3. kun olet saanut nokat paikoilleen, niin pyöritä konetta myötäpäivään sen noin 60 astetta, jolloin saat koneen yläkuolokohtaan.
4. ei muuta kuin jakohihna paikoilleen.
Sorry, jos tuli väännettyä rautalangasta...