Joo, kokonainen maski saattaa olla hieman liian iso, kaveri sanoi että pientä kamaa voisi mennä kyllä mukana kun täältä Ausseihin päin menee vähemmän kamaa ja sieltä tänne yleensä enemmän... Ja onneksi ei ole lentämässä Lontoon kautta, jonka kautta ei kannata lentää minnekään tällä hetkellä, vaan Bangkokin kautta. Voin kyllä kysyä tuosta maskista, toisaalta ei ole varmaa että saako sellaista täältäkään hyllykamana täksi viikoksi kun viikonloppuna on kaveri jo lähdössä.
Kaveri on ollut siellä jo about vuoden, nyt oli lomilla Suomessa ja muutaman viikon meidän omalla toimistolla Espoossa ja lähtee tosiaan takaisin Ausseihin kohta. Meiltä on kolmekin kaveria meidän ryhmästä siellä käynyt (2 niistä suomalaisia)... Suunnitellaan kännykkäverkkoja asiakkaille ympäri maailmaa Nokialla. Ja eihän nyt Australia kauhean kaukana voi olla, kun mulla on ollut jopa 2 australialaista pomoa, olen deittaillut yhtä australialaista muijaakin aikoinaan ja töissä on ollut myös lisää ausseja, mm. yksi australian suomalainen (ei osannut suomea, mutta oli suomalainen sukunimi ja sukujuuret)... jolla on muuten aito OCF-lippis Australiassa jonne palasi muutaman Suomenvuoden jälkeen. Itse olen ollut pääasiassa Euroopan projekteissa, koska Ausseista ei pääse käymään Suomessa kuin pari kertaa vuodessa jos sinne lähtisi töihin. Vaikka toisaalta olisihan se hienoa tuoda muuttoautona Suomeen Holden Monaro V8...
Opel merkki takaluukkuun
-
AussiVectra
- 'Senator'

- Viestit: 765
- Liittynyt: 01 Elo 2004, 03:00
- Paikkakunta: Sydney, Australia
Jaa etta ollaan oikeen puolivakituisia taalla, hienoa. meilla onkin tulossa kuuma kesa, paljon paloja niinkun siellakin vissiin talla hetkee.
taitaa olla liian vahan aikaa lahtee ettiin merkkeja mutta meilla olis tarkoitus tehda likan Astra SRI nayttaan Opelin alkuperaiselta, oliskohan kuvaa milta se pitais nayttaa ja mita merkkeja on takana. Sport, Coupe?
Asun Camdenissa, Sydneyn lansi-etelapuoella jos sauna kiinnostaa niin olette tervetulleita, uima-allaskin on tosin lahinna avantouintia talla hetkella. tassa email jos kiinnostaa.
h_heikkila@yahoo.com
hanski

Vectra-B2 V6 CD Hatch, Astra-H Turbo Coupe