Ongelmana olisi vuosimallia -92 olevan A-omegan (2,0i) satunnainen sammuminen. Sillä on saattanut päästä 10 km, jonka jälkeen se on sammunut, mutta hetken päästä sillä on päässyt 20 km. On sillä 170 km päässyt yhtä soittoa. Autoon on vaihdettu polttoainesuodatin ja bensapumppu, mutta mitään vaikutusta näillä ei ole tuntunut olevan. Autolla on ajettu 250 tkm ja ennen toiminut suhtellisen luotettavasti. Ongelmat alkoivat sen jälkeen kun auto oli ollut seisonnassa jonkin aikaa. Korjaamolla olivat kuulemma todenneet pumpussa liian heikot paineet, mutta muuta eivät ilmeisesti huomanneet.
Onko jollain vastaavanlaisia kokemuksia samalla koneella olevasta autosta. Haulla löysin vähän samanlaista vikaa kolmelitraisella kutosella olevasta autosta. Eniten ihmetyttää tuo vian satunnaisuus, kun välillä tuntuu että vika on korjattu, mutta ei kuitenkaan.
A-Omega sammuu ja joskus ei käynnistykään
Vika on nyt korjattu. Tosiaan bensapumpun rele oli rikki. Autokorjaamon piti se vaihtaakin, mutta sen sijaan ne vain heittivät ehjän releen hansikaslokeroon, jättivät releen vaihtamatta ja laskuttivat tietenkin sekä työstä että osasta (GM:n alkuperäisiosa).
Ketuttaa tällainen toiminta. Autoon vaihdettiin ilmeisesti bensapumppukin ihan turhaan (toisessa liikkeessä, kun kyllästyttiin ekan liikkeen toimintaan).
Ketuttaa tällainen toiminta. Autoon vaihdettiin ilmeisesti bensapumppukin ihan turhaan (toisessa liikkeessä, kun kyllästyttiin ekan liikkeen toimintaan).


