Pyyhin lopetti toimintansa ja epäily kohdistuu ruosteenestoaineeseen akselissa ja vähän joka paikassa.
Pari viikkoa sitten käytin ruostesuojauksessa. Pohjasta löytyi alkavaa ruostumista.
En jaksanut purkaa koko systeemiä, kun takaspoilerikin olisi pitänyt irrottaa, jotta olisi saanut pyyhkimen varrenkin irti.
Kannattaako
1) irrottaa ja liotella viikon verran liuottimessa
2) kysellä esim Automuovista uutta
3) etsiä käytetty purkamosta
G-Astran takalasinpyyhin
G-Astran takalasinpyyhin
Hyväksi neuvoksi sanotaan sitä, jonka mies antaa ollessaan itse liian vanha olemaan huonona esimerkkinä.
Noup. Ovat ehjät. Oli muuten takaluukun puolelta tiukassa. RuosteenestoainettaMatzi kirjoitti:Todennäköisesti ovat menneet poikki.
Järvenpään Alustasuojaamolle pointsit hyvästä työstä ja palvelusta.
Tekivät sisäputsauksen, kumimattojen pesun, moottoritilan pesun ja käsittelyn
samalla. Hakivat vielä asemalta, kun oli auton haun aika.
Hyväksi neuvoksi sanotaan sitä, jonka mies antaa ollessaan itse liian vanha olemaan huonona esimerkkinä.
Nostetaas tätä kun tuli outoja ongelmia.
Ostin sitten uuden moottorin ja toiminut tähän asti ihan kunnolla.
Nyt ilmennyt outoa vikaa, eli toimii milloin huvittaa.
- välillä ihan norminopeudella
- välillä kuin hidastetussa elokuvassa
- välillä ei lainkaan ja hetken päästä kun kokeilee toimii normaalisti
Takaluukulle menevät johdot ehjät, rele naksahtaa kojelaudassa, mutta pyyhin ei inahdakaan.
Mikä voisi olla vialla?
Takuuhan moottorilla taitaa olla voimassa, kun ostettu 07 kesäkuussa.

Up
Mittasin pyyhkimelle tulevan jännitteen, näytti vain 0,1 V aina kun rele naksahti.
Ikäänkuin voltit ei tulisi perille.
Olisko vika
- releessä, missä sijaitsee? (kytkentäkaaviossa no 77)
- maadotuksessa, missä kohtaa maadottaa? (kytkentäkaaviossa E8)
Takaluukun johdot tarkastettu läpiviennistä jälleen kerran, ehjät ovat.

Jos pyyhin rikki, niin väännän Automuovin kanssa takuuseen, kun on alle vuoden vanha.MME kirjoitti:Mulla olisi toimiva käytetty 3/5 oviseen. Pistä yv:tä jos kiinnostaa.
Voisko testata syöttämällä 12 V suoraan pyyhkimen moottorille?