Hei!
Olisi teille tekniikan päälle ymmärtäville astran vikalistaa ja kysymyksiä.
Liityin maaliskuussa onnelliseksi opelin omistajaksi, kun ostin 119tkm ajetun 1.6 litraisen -07 vm. opc Farkku Astran viattomana. Autotohtorilla käytin oston jälkeen missä katsastusmies kehui hyväkuntoiseksi. Jakohihnaa autosta ei ole vaihdettu. Vaihtoväli 150tkm.
Auton mittariin tuli nyt 121 tkm eli ajettu oston jälkeen vain 2000km lähinnä kaupunkiajoa työmatkoista.
Viikko oston jälkeen auto hyytyi kotipihaan ja antoi vikakoodin joka viittasi puolapakettiin. Huollossa totesivat, että tulppa oli aiheuttanut ylijännitteen ja polttanut puolapaketin.
-Muutama viikkon huollon jälkeen eli nyt noin 2kk sitten alkanut astran käynnistäessä ja liikkelle lähdettäessä nopeuden noustessa nopeusmittarin mukaan 20-25km/h kohdalla autosta kuuluu epämiellyttävä rouhaisu moottorin suunnasta tai jostain kojelaudan tietämiltä (nopeusmittari myös vaeltaa ihan vähän 2 km/h suuntaansa, liittyisikö siihen), ulospäin ääntä ei kuulu kovin selvästi mutta sisälle kyllä erittäin selvästi. Ääni ei toistu kun se on kerran kuulunut vaikka vauhti tippuisi alle 0 km/h ja uudestaan kiihdytetään yli tuon äänen laukaisevan nopeuden. Ääni siis kuuluu ainoastaan kerran auton käynnistämisen jälkeen ja nopeuden noustessa yli 20-25km/h. Arvelin vian olevan harmiton mutta ääni on voimistunut koko ajan. Arvelin, että vika voisi johtua jostain nopeusmittariin liittyvästä mutta en enää ole varma tästäkään asiasta.
-noin 2 kk sitten alkanut, Kaasupolkimessa tuntuu jotain pientä nykimistä tai rohinaa ajettaessa. Eli kaasupolkimeen välittyy jokin epämääräinen hankaukselta tuntuva liike. Kuin kaasupoljin hiertäisi johonkin liikkuvaan osaan.
-Alusta asti auto on nykinyt vähän, kun ajetaan tasaisella kaasulla. Vakionopeuden säätimellä ajettaessa alamäkeen nykiminen korostuu entisestään. EGR on huollettu 3000km sitten. Alamäkeen tasaisella kaasulla ajettaessa niin, että bensaa juuri ja juuri syötetään nykiminen on todella selvää.
-Astran kytkin toimii muuten hyvin mutta kun auton moottori lämpeää sen verran, että kierrokset laskevat 800 alkaa käsittämätön tärinä liikkeelle lähdettäessä. Tuntuu välissä siltä, että kytkin lentää taivaalle ja amalgaamipaikat tippuvat hampaista. Tämä ongelma siis ainoastaan kun auto lämpeää. Kylmänä ei. Talvella autoa testattaessa en huomannut tätä vikaa.
-Toissapäivänä seuraava tapahtumaketju: Töihin lähdettäessä huomasin, että trippimittari on nollaantunut. Kävin töissä ja tulin kotiin. Kauppaan lähdettäessä auto käynnistyi vasta viidennellä starttauksella vaikka moottori oli vielä lämmin. (normaalisti käynnistyy ekalla ja kylmälläkin helposti). Kauppareissulla auto alkoi nykiä voimakkaasti 4. vaihteella tasaisesti ajettaessa. Pysäytin ja liikkeelle lähdettäessä nykimistä ei enää esiintynyt uudelleen. Nykyminen kesti vain noin pari sataa metriä. Ei vikakoodeja missään vaiheessa.
-Eilen lähdin liikenteeseen ja yhtäkkiä autosta alkoi kuulua moottoritilasta räminää ja ujeltavaa ääntä kierrosalueella 2000-2300 ja 2900-3300 muilla kierrosalueilla ääntä ei kuulu (ainakaan niin että sisälle sen kuulisin). Ääni on rämisevää ja kuuluu selvästi sisälle ja ulos. Ääni kuuluu ajettaessa. Auton ollessa paikoillaan ääntä ei kuulu läheskään niin selvästi. Ei vikakoodeja missään vaiheessa.
-Kelien lämmetessä auton etupäästä alkoi kuulua kova kolina. Sieluun sattuu kun, kun kuoppaan ajaa. Olettaisin, että tästä viasta pääsee koiranluiden vaihdolla?
Lisäksi auto kuskinpuolen takaovessa on ilmeisesti jokin kosketushäiriö. Satunnaisesti ovi ei mene lukkoon keskulukituksella ja astrassa takaovia ei muuten lukkoon saa. Silloin kun vika ilmenee myöskään takaoven kaiuttimesta ei kuulu ääntä. Vika on sinänsä erikoinen koska ovet lukkoon laitettaessa ja kun takaovi ei mene lukkoon, jos kyseisen oven kahvasta ulkopuolelta vetää aukaisee se keskuslukituksen kaikista ovista. Kiusallinen vaiva varsinkin näin keskellä kaupunkia asuttaessa.
Kuukausi sitten auton hanttarinpuolen peili tippui, liimaus petti. Ei mennyt onneksi peili rikki. Vikkoa myöhemmin kuskinpuolen peilillä sama kohtalo. Nyt kuitenkin onnellisesti ovat takaisin paikoillaan eivätkä irtoa enää koskaan ilman suunnatonta väkivaltaa.
Kovasti kaipaisin asiantuntevien clubilaisten mielipiteitä tai kokemuksia vastaavista vioista. Huoltoon soitettaessa huoltomies totesi, että varaa nivaskaa rahaa matkaan mutta näin opiskelijana mielummin yrittäisin korjata itse sen minkä pystyn.
Terv. ei niin onnellinen opelin omistaja.
Opel Astra H -07 1.6 räminä/kolina tietyillä kierrosalueilla
Re: Opel Astra H -07 1.6 räminä/kolina tietyillä kierrosalue
Takaoven johtosarja hankautuu poikki ja aiheuttaa juuri tuollaisia oviongelmia, yleinen vika.. Omassa Astrassa kytkin ravistaa aluksi kylmänä mutta lämpimänä toimii ok
... "ominaisuus" vaikka onhan noita kytkimiä takuuseenkin joskus vaihdettu.. Nykiminen viittaisi kovasti EGR-vikaan joten onkohan ne imusarjan EGR-kanavat puhdistettu (Ei nyt ehkä vielä noilla kilometreillä tarvitse).. ja itse venttiili vaihdettu ? (EGR-huolto jättää vähän tulkinnanvaraa
). Se räminä ja kolina viittaisi taas imusarjan läppien "väljistymiseen" ainakin Twinport-koneissa.. Moottorin tyyppitieto auttaisi tässäkin tapauksessa.. Etupään kolina katosi itsellä koiranluiden vaihdolla...
Re: Opel Astra H -07 1.6 räminä/kolina tietyillä kierrosalue
Twinport-koneiden läppävikojen pitäisi kyllä sytyttää keltainen moottorin häiriövalo. Ja ainakaan vaimon kärryssä em.vika aiheuttanut mitään kuuluvaa räminää tai kolinaa.EPOPEL kirjoitti:Takaoven johtosarja hankautuu poikki ja aiheuttaa juuri tuollaisia oviongelmia, yleinen vika.. Omassa Astrassa kytkin ravistaa aluksi kylmänä mutta lämpimänä toimii ok... "ominaisuus" vaikka onhan noita kytkimiä takuuseenkin joskus vaihdettu.. Nykiminen viittaisi kovasti EGR-vikaan joten onkohan ne imusarjan EGR-kanavat puhdistettu (Ei nyt ehkä vielä noilla kilometreillä tarvitse).. ja itse venttiili vaihdettu ? (EGR-huolto jättää vähän tulkinnanvaraa
). Se räminä ja kolina viittaisi taas imusarjan läppien "väljistymiseen" ainakin Twinport-koneissa.. Moottorin tyyppitieto auttaisi tässäkin tapauksessa.. Etupään kolina katosi itsellä koiranluiden vaihdolla...
Tehottomuutta kyllä satunnaisesti, tietyillä kierrosalueilla.
Re: Opel Astra H -07 1.6 räminä/kolina tietyillä kierrosalue
Ainakin oma Astra teki tuollaisen samanlaisen "rouhaisun" ihan uudesta asti, kun ensimmäisen kerran ylitti muistaakseni juuri n. 20km/h. Jarrutesti tai vastaava. Ääni omassa autossa kuului kyllä ihan kohtuullisen selvästi sisälle, mutta ei nyt mitenkään kauhean kova ollut, vähän samanlainen rouhaisu kuin jos abs ruksauttaa liukkaalla pinnalla. Ehkä vaan alkuun jäänyt huomaamatta tuo? Ei äänen toisaalta pitäisi kai voimistua kuitenkaan... Mutta muuten sanoisin olevan harmiton "vika"palol kirjoitti: -Muutama viikkon huollon jälkeen eli nyt noin 2kk sitten alkanut astran käynnistäessä ja liikkelle lähdettäessä nopeuden noustessa nopeusmittarin mukaan 20-25km/h kohdalla autosta kuuluu epämiellyttävä rouhaisu moottorin suunnasta tai jostain kojelaudan tietämiltä (nopeusmittari myös vaeltaa ihan vähän 2 km/h suuntaansa, liittyisikö siihen), ulospäin ääntä ei kuulu kovin selvästi mutta sisälle kyllä erittäin selvästi. Ääni ei toistu kun se on kerran kuulunut vaikka vauhti tippuisi alle 0 km/h ja uudestaan kiihdytetään yli tuon äänen laukaisevan nopeuden. Ääni siis kuuluu ainoastaan kerran auton käynnistämisen jälkeen ja nopeuden noustessa yli 20-25km/h. Arvelin vian olevan harmiton mutta ääni on voimistunut koko ajan. Arvelin, että vika voisi johtua jostain nopeusmittariin liittyvästä mutta en enää ole varma tästäkään asiasta.
Re: Opel Astra H -07 1.6 räminä/kolina tietyillä kierrosalue
Itsellä 2007 Z16XE1, OPC line 1.6 twinport Astra H siis. Vikalistasi vaikuttaa monella lailla samalta kuin itsellä - pienellä etsimisellä löydät ratkaisut ongelmiin ihan näiltä palstoilta tai brittein palstoilta. Kuten edellä mainittu johtosarjasi on melko varmasti poikki takaoven taitoskohdasta, siitä löytyy kuvia ja neuvoja OCF foorumeilta. Kolvasin itse johtopalat väliin, kutistesukat päälle.
Tuo "ruohaisu" on yleinsä ABSien päälle kytkeytyminen, mutta äänen ei pitäisi voimistua ajan myötä.
Lisäksi kuten mainittu aiemmin, nykiminen todennäköisesti kiinni imusarjan laipan tukossa olevista EGR kanavista. Hae "akus" käyttäjän postaukset foorumeilta, niistä neuvoa. Maksoi 380e teetettynä, 5h työ itse tehtynä. Meillä oli AIVAN tukossa. EGR venttiilin vaihto on tällä hetkellä työn alla.
Tuosta ravistelusta joka tulisi kytkimestä löytyy pilvin pimein tekstiä mutta tsekkaa koneen numero, foorumeilta löysin Robertxlta seuraavan: "Tuotanto: Parannettu kitkapäällyste/vauhtipyörä on otettu tuotannossa käyttöön (toukokuu 2007) moottorinumerosta 20KC2905 alkaen.". Minulla oli, eli kytkin pitäisi olla kestävää sorttia (koputan puuta). Omista postauksista löydät syyn ravisteluun - ravistelu enteili puolan hajoamista näköjään. Meillä vaihdettu tarvikepuola kahteen kertaan kunnes kyllästyin ja vaihdoin itse orkkispuolan.
Räminään/ujellukseen tai kaasupolkimen hankaukseen en osaa sanoa mitään, läpät olleet meillä ok (koputan puuta). Toki voisit kaasuläppäkotelon puhdistaa, siitäkin löytyy jonkin verran ohjeita - itsellä vielä tekemättä, teen kesällä.
Tuo "ruohaisu" on yleinsä ABSien päälle kytkeytyminen, mutta äänen ei pitäisi voimistua ajan myötä.
Lisäksi kuten mainittu aiemmin, nykiminen todennäköisesti kiinni imusarjan laipan tukossa olevista EGR kanavista. Hae "akus" käyttäjän postaukset foorumeilta, niistä neuvoa. Maksoi 380e teetettynä, 5h työ itse tehtynä. Meillä oli AIVAN tukossa. EGR venttiilin vaihto on tällä hetkellä työn alla.
Tuosta ravistelusta joka tulisi kytkimestä löytyy pilvin pimein tekstiä mutta tsekkaa koneen numero, foorumeilta löysin Robertxlta seuraavan: "Tuotanto: Parannettu kitkapäällyste/vauhtipyörä on otettu tuotannossa käyttöön (toukokuu 2007) moottorinumerosta 20KC2905 alkaen.". Minulla oli, eli kytkin pitäisi olla kestävää sorttia (koputan puuta). Omista postauksista löydät syyn ravisteluun - ravistelu enteili puolan hajoamista näköjään. Meillä vaihdettu tarvikepuola kahteen kertaan kunnes kyllästyin ja vaihdoin itse orkkispuolan.
Räminään/ujellukseen tai kaasupolkimen hankaukseen en osaa sanoa mitään, läpät olleet meillä ok (koputan puuta). Toki voisit kaasuläppäkotelon puhdistaa, siitäkin löytyy jonkin verran ohjeita - itsellä vielä tekemättä, teen kesällä.


