Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
1,6 Twinport -08 Astra siis autona.
Viime viikolla sattumalta, kun jätin pihaan tyhjäkäynnille ja nostin tavaraa talliin takakontista, huomasin jännän tyhjäkäyntiäänen. Käynti itsessään on tasainen, ei souda, eikä kalise, tai naksuta millään tavalla. Autoon sisälle ei kuule mitään erikoista, eikä ajossa huomaa mitään.
Mutta normaalin käyntiäänen päälle vähän väliä sekunniksi-pariksi tulee mukaan dieselmäistä "jyrinää".
Kävin paikallisella Autoasi-liikkeen huoltopäällikön puheilla, kokeili kytkintä ja nostatti kierroksia ym., mutta ei osannut yhtäkkiä sanoa äänelle syytä. Meinasi vain, ettei kuulosta vakavalta ja käski varata aikaa, jos siltä alkaa tuntumaan.
Autolla on ajettu vajaat 150tkm, öljyt vaihdettu keväällä, jakopään remmi 120tkm:ssä. Ääni on voinut kuulua jo kauemmankin aikaa, mutta nyt siis vasta sen huomasin.

Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
No ekana ehkä vois käydä tuon egr kanavan kimppuun näin vianhakumielessä.
Jos sille ei ole koskaan mitään tehty niin ehkä.. tai sitten ehkä ei..
Paha sanoa kun ei itse ääntä ole kuullut mutta mahdollinen yksi vikapaikka.
Tässä vähän keskustelua asiasta http://www.opelclubfinland.fi/viewtopic ... 4&t=219812
tuossa kuva imusarjan egr kanavista http://www.megavaux.co.uk/Upload/Produc ... 47.jpg.jpg
Toi välilaippa on loppupeleissä aika helppo irroittaa ja puhdistella.

http://www.opelclubfinland.fi/viewtopic ... 8&start=15
Topicin aloittajalla sama kysymys toisessa paikassa.
Vuosimallin 2008 Astra H 1.6 on ymmärtääkseni Z16XER - koneella.
Siinä koneessa ei ole egr-ventiiliä, eikä kanavia.
Toki topicin aloittaja vois laittaa tarkemman moottorityypin... pitäis löytyä auton huoltokirjasta.

MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Jees, huoltokirjassa lukee moottoriajoneuvon tiedoissa Z16XER.
Tuon Robertx:n toiseen topiciin laittaman rimpsun voisin vaikka tulostaa ja sen kanssa marssia huoltoon.
Tuon Robertx:n toiseen topiciin laittaman rimpsun voisin vaikka tulostaa ja sen kanssa marssia huoltoon.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Se solenoidiventtiilien suodattimien tukkeutuminen on yksi vaihtoehto... siinä toisessa topicissa on Zafiran kirjoittamana muitakin vaihtoehtoja, mutta toki voit niistä suodattimista aloittaa.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Autojen tekniikkapuolen osaaminen/kiinnostus lähentelee nollaa, niin en oikein mielellään pellin alle menisi ronkkimaan.
Tai osaan kyllä, jos joku on neuvomassa, mutta silti. En edes lähtisi arvuuttelemaan mistä suunnasta solenoidiventtiiliä alkaisin etsimään.
Mieluummin ajan huoltoon.
Kuinkahan tuolla tohtii ajella? Työmatka viitisen kilometriä/sivu, kauppareissut ym. hoitelen samoilla kerroilla.
Tai osaan kyllä, jos joku on neuvomassa, mutta silti. En edes lähtisi arvuuttelemaan mistä suunnasta solenoidiventtiiliä alkaisin etsimään.
Mieluummin ajan huoltoon.
Kuinkahan tuolla tohtii ajella? Työmatka viitisen kilometriä/sivu, kauppareissut ym. hoitelen samoilla kerroilla.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Ok. Silloin, kun ei ole kiinnostusta, niin varaat ajan huollosta.
Jos säätyvät nokka-akselit eivät säädy oikein, niin seokset eivät ole kohdillaan. Pidemmän päälle ei ole hyvä asia.
Arvelen, että tuollaisia lyhyitä matkoja voi parikin viikkoa ajella... tiedä sitten toimiiko se säätö kuitenkin kierroksilla.
Jos säätyvät nokka-akselit eivät säädy oikein, niin seokset eivät ole kohdillaan. Pidemmän päälle ei ole hyvä asia.
Arvelen, että tuollaisia lyhyitä matkoja voi parikin viikkoa ajella... tiedä sitten toimiiko se säätö kuitenkin kierroksilla.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
jess jos ei oo xep moottori niin sitten nuo mun antamat ohjeet ei käy mutta sitä saa mitä tilaa kun ei kerro moottorikoodia. Ei oo vieläkään sitä kristallipalloa.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
FullMetal kirjoitti:jess jos ei oo xep moottori niin sitten nuo mun antamat ohjeet ei käy mutta sitä saa mitä tilaa kun ei kerro moottorikoodia. Ei oo vieläkään sitä kristallipalloa.
Eikö tuo kelpaa?PetriVee kirjoitti:Jees, huoltokirjassa lukee moottoriajoneuvon tiedoissa Z16XER.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
otappa poeka silimä kätteen ja kato ku sun ensimmäisessä viestissä ei sitä moottorityyppiä lue. Ja ensimmäinen postini on toinen tässä ketjussa
ja kerrot tuon moottorityypin NELJÄNNESSÄ viestissä.
Edelleen sitä saa mitä tilaa ja ei ole vieläkään kristallipalloa.
ja kerrot tuon moottorityypin NELJÄNNESSÄ viestissä.
Edelleen sitä saa mitä tilaa ja ei ole vieläkään kristallipalloa.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Tä? Mulla nyt luvallasanoen jäi tuon kuittauksen tarkoitusperät hieman hämäränpeittoon.FullMetal kirjoitti:Edelleen sitä saa mitä tilaa ja ei ole vieläkään kristallipalloa.
Sitä saa mitä tilaa, eli ei laittanut kysymykseensä moottorityyppiä, joten koitanpa auttaa, mutta omapa on vikansa, jos siitä ei olekaan hyötyä. Niinkö? Noin mää tuon kuitin tajuan.
Kiitos vinkistä, vaikkei siitä tässä tapauksessa apua ollutkaan.
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Nonni, nyt on auto huollettu. Hihnapyörästä oli ääni peräisin, se on vaihdettu, jakohihna uusittiin samalla. Rapiat 500€ töineen.
Äsken lähdin huoltoaseman pihasta ja kojetaulussa loisti ennennäkemätön valo, ohjekirjan mukaan Moottorin ja -vaihdelaatikon elektroniikka / ajonestolaite. Tiedä sitten, ainakin kotiin vielä pääsi, huoltamolla ei enää ollut korjaamon puolella porukkaa, niin pitää huomenna käydä tuo vielä tarkistuttamassa.
Mutta ylimääräiset rapinat on moottorin puolelta poissa. Nyt startatessa jo huomasi, että ei kuulu samaa ääntä, mitä tähän asti on kuulunut.

Hyvä, että äänen syy selvisi ja hihnapyörä vaihtamalla siltäosin kuntoon tuli.
Oisko sitten huollossa unohtunut joku johtosarjan liitin auki ??
Vikakoodit antaa todennäköisesti siihen kilometrinäyttöön, kun polkee kaasu- ja jarrupolkimen pohjaan ja sitten virrat päälle. Joissakin tapauksissa virrat kahdesti päälle. Kilometrinäyttöön pitäis tulla ecn vikakoodi.
Oisko sitten huollossa unohtunut joku johtosarjan liitin auki ??
Vikakoodit antaa todennäköisesti siihen kilometrinäyttöön, kun polkee kaasu- ja jarrupolkimen pohjaan ja sitten virrat päälle. Joissakin tapauksissa virrat kahdesti päälle. Kilometrinäyttöön pitäis tulla ecn vikakoodi.
MB E220 CDI TA Premium Business Luxury -17,MB E220 CDIA PB Sport -11
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Ex:InsigniaSTEditBL 2.0 CDTIA -11,InsigniaSTSport 2.0 CDTIA -13,InsingniaSTSport 2.0 CDTIA -14
Ex: VectraC2 1.9 CDTI,VectraB2 Z22SE,VectraA1+A2 C20NE,KadettE 1.6i
Re: Astra H 1,6 ja outo käyntiääni
Antoi koodit 001463 ja 001161.
Jälkimmäinen tsekkifoorumin kuvien perusteella viittais solenoidiin ja suodattimiin. Tuossa omassa autossa solenoidista puuttui kolme suodatinta ja Opel-huollosta oli meinattu, ettei niillä ole sen kummempaa virkaa.
Ensimmäinen antaa googlehaulla exhaust camshaft, eli nokka-akseliin viittaavaa.
Lieneekö jäänyt koodit kuittaamatta tms., kun viat on nyt kuitenkin korjattu?

ECN 001463 = P0014 .
ECN 001161 = P0011.
Tuossa:
http://www.opelclubfinland.fi/viewtopic ... 4&t=233847
Vikakoodit tarkoittavat, ettei nokka-akselien säätö toimi oikein. Liekö olis sitten joku yhteys siihen jakohihnan vaihtoon.
Jos vikavalo syttyy , niin vika on olemassa... ei ole vain kuittaamatta jäänyt koodi muistissa.