Koneena on c16nZ yksipiste ruisku ja kierrokset vaeltelee ihan miten sattuu. Säällä ei ole merkitystä. Välillä auto toimii ihan hyvin ja välillä kierrokset jumittuu johonkin 2000-2500 ja välillä taas ei käy tyhjäkäyntiä yhtään. Heti kun irrottaa kaasusta se sammuu.
Yritin katsoa vikakoodin mutta se valo paloi ihan miten sattui. Välillä vilkutti sitä 12:sta kolme kertaa ja sitten vilkutti jotain omiaan tai ei vilkuttanut ollenkaan. En kertaakaan saanut samaa tulosta kun koitin. Niin ja se vikavalo konetaulussa palaa välillä yhtäjaksoisesti, välillä vilkuttaa ja välillä ei pala ollenkaan. Sen palamisella ei liity kierroksiin mitenkään.
Olen koittanut toista boxia mutta tekee ihan saman. Oli korjaamollakin hetken mutta eivät löytäneet mitään vikaa. Nyt pitäisi saada omin avuin kuntoon tai tulee auto liian kalliiksi jos pitää koko ajan korjaamolla.
Eli ehdotuksia missä voisi olla vika. Kaikesta avusta olen kiitollinen.
Opel Kadett 90 käyntihäiriö
vikakoodin luku
Hei
Tarkasta nyt aluksi vielä vaikka avustajan kanssa että oikosulkupalanen ei ota mihinkään runkoon tms. väärään paikkaan kiinni samalla kun katselet itse sitä ledin vilkkumista mittaristosta.
Tarkasta nyt aluksi vielä vaikka avustajan kanssa että oikosulkupalanen ei ota mihinkään runkoon tms. väärään paikkaan kiinni samalla kun katselet itse sitä ledin vilkkumista mittaristosta.
