Eli ongelma se että bensa haisi auton alla todella vahvasti ja tiputteli "jostain pohjasta" useammistakin kohdista (tästä veikkaus ruosteiseen paluuputkeen), ja tankki tyhjeni todella nopeasti pari viisarinmittaa punaisen yläpuolelta ihan tyhjäksi (= ei mennyt takaisin tankkiin).
Konepellin alla ei ylimäärästä bensan hajua, auton alta tuli kaikki ylimääräiset bensan hajut.
Oma epäilys: ruosteinen bensan paluuputki. Menoputki korvattu letkulla viime kesänä/syksynä.
Kaverin epäilys: sama, sekä paineensäädin. Paljonko mahtaa paineensäädin maksaa, jos samalla uusisi senkin varuilta?
Voiko olla muita ongelmia, edellyttäen että vika ei todellakaan olisi tankista lähtevässä menoletkussa?
Kaikki vinkit otetaan vastaan, myös "mikset käyttänyt searchia".
Omegan menohaluihin ei ainakaan huikealla kulutuksella ollut muuta kuin negatiivista vaikutusta, nytkähteli eikä meinannut saada kierroksia pidettyä. Eli Omegan suhteen pienempi kulutus merkitsee myös parempia menohaluja
Omega on tosiaan nyt seissyt pihassa odottamassa innostusta useamman kuukauden, siitä asti kun kaveri tuli ystävällisesti hinaamaan UAZ maastopakettiautolla Omegan takaisin kotipihaan. Oli muuten turvallisen tasaista kyytiä, toisin kuin jos olisi jollain tavallisella henkilöautolla vetänyt
Toki hermot oli hyvinkin pinnassa silloin, mutta sen jälkeen kun Omega pihassa oli ei kovin suurta stressiä ole ollut, tarvittavat ajotkin hoituneet ihan hyvin ruotsalaisen lentokoneteollisuuden luomalla 80-luvun edustusautolla.

