No jopas on mielenkiintoinen vika
Tuo vähän ihmetyttää, ettei kuskinpuolelta saa avaimella lukkoon, mutta auki saa.
avaimella kuitenkin pitäisi ihan mekaanisesti mennä lukkoon.
Kannattanee purkaa oviverhoilut ja lukitushässäkät ovesta pöydälle ja tutkia, ettei ole mitään mekaanista vikaa/jumitusta.
Kahvalta lähtee yksi tanko ja lukolta omansa tuonne lukitusmekaniikkaan.
Tuo lukolta lähtevä kiinnittyy muovisella helposti hajoavalla klipsillä pitkulaiseen uraan, jossa pääsee liukumaan vapaasti.
Niin ja calibrassa pitäisi kyllä myös apukuskin ovesta mennä lukkoon, sillä molemmissa ovissa ohjaavat lukkomoottorit.
Apparin puolelta kannattaa tarkistaa ensimmäisenä saranapuolella oleva johtosarja, ettei siellä kumisuojan sisällä ole johtoja poikki/oikarissa.
Itsellä on oman calibran keskuslukon kanssa vähän painimista vielä myös.
Kaukkarilla lukittaessa potkaisee lukot takaisin auki ja vasta toisella kerralla pysyy lukossa.
Senverran saanut selvitettyä, että vika on mekaaninen ja joko kuskin lukkomoottorissa, tai itse lukitusmekanismissa.
Sisältä kun lukitusnapista painaa ovet lukkoon, niin on pirun jäykkä.
Kun avaa ja laittaa uudestaan lukkoon, niin toimii niinkuin pitääkin.
Saman tekee, vaikka kuskinoven johtosarjan liittimen irroittaa, eli sähkövika on poislaskettu.
Kaukkarilla lukittaessa ei ekalla kerralla kuskinpuolen lukkomoottori jaksa vetää, joten kaikki muutkin lukot aukeavat.
Taitaa melko monessa calibrassa olla keskuslukko-ongelmia...
"ON ERI ASIA TARVITA NIITÄ SAATANAN VALOJA, KUIN TAAS SE, ETTÄ OMAT VALOT AUTTAISI ASIAAN NIINKUIN NIITTEN KUULUISI! -Jiri