Ostin tuossa kesän alussa -99 2.0 Vectran autoliikkeestä. Kilometrejä vekkuliin on ilmaantunut 251 tkm.
Suurin onglema tällähetkellä on öljynvuoto.
Kertailen vähän tuota auton historiaa.
Eli, ostettaessa autoa tarkastin öljyt. Näyttivät tummilta mutta öljyä koneessa näytti olevan.
Ajettiin auto kotipihaan ja siinä se seisoi muutaman päivän verran kunnes piti lähteä matkaa taittamaan muutaman kilometrin verran.
Tarkastin autosta ennen lähtöä varmuudeksi öljyt, ja niitähän koneessa sitten ei ollutkaan kuin nipin napin tikun alkuun asti, eli reippaasti min merkin alla.
Tankkailin tuollaisen 3l öljyä ja öljyt maksimimerkille.
Matkaan kuitenkin lähdettiin perheen toisella autolla.
Olin varannut ajan nokkahihnan vaihtoon paikalliselle korjaajalle, ja pyysin heitä tarkastamaan vuotavatko stefat öljyä.
Autoa haettaessa kysyin, huomasivatko stefojen vuotoja ja sanoivat että kyllä ne pitävän näyttävät.
Noh, ajelin tuossa sitten about 500 km ja öljyt laski minimimerkille
Venttiilikopan tiivisteestä vuoto ei näyttäisi tulevan, ja huohotin on auki. Öljyn käry ei haise sisälle kuin joskus erittäin miedosti (vertaan tätä nyt vanhaan pököttiini).
Öljypohja on kuiva, mutta auto uittaa öljyä puoleen väliin pohjaa.
Vaihdoin vielä oljyt varmuuden vuoksi 5W-40.siin. Suodatinta vaihtaessa huomasin, että vanhasta öljynsuodattimesta oli sisuskalut irti ja suodin oli öh... ikääntyneen näköinen
Ajettaessa ei savuta, ja ainakin perässä ihmiset ajaa kiinni, että pahasti ei varmaan öljy perässä haisekkaan.
Ostettaessa auton pohja oli kuiva. Ihmekköks tuo, varmasti vanha omistaja tiennyt ennen hukkaamista ominaisuudet.
Osaisiko joku sanoa, onko tuossa mallissa moottorin ulkopuolisia öljyputkia ? Kestääkö näissä lohkot ?
En sitten tiedä, mikä auton oikea historia on. Myyjä vakuutteli että joo joo, on entinen huoltanut niin hyvin ja vimpan päälle. Tuosta nokkahihnasta viimeinen merkintä on edellisen edellisen omistajan ajalta, vaihto 160 tkm kohdalla. Korjaaja totesi hihnasta, että hyvä kun et kerinnyt ainuttakaan metriä ajamaan enempää.
Näiden lisäksi muutama puute vielä löytyy: termari on postettu kokonaan, tai se on jämähtänyt kokonaan auki (okei, helppo vaihdella), ensimmäisen sateen jälkeen huomasin että sivuvilkkuihin ja toiseen ajovaloon menee vettä sisälle, niin ja sivuvilkut on kiinnitetty ajovaloihin possumuovilla
Kyllähän tässä tietenkin on vähän vedätetty ja huijattu puoleen jos toiseen, mutta kuluttaja-asiamies ei oikein halunut ottaa kantaa auton iän vuoksi, ajettujen kilometrien takia ja koska auto oli ostohinnaltaan alle 2000e vaikka myyjä oli autokauppa. Paniikkia ei minulla auton kanssa ole, fiksailen kun kerkeän.



