Ostin Helmikuussa 147 000 ajetun astran vuosimallia 2000. Puolitoista kuukautta kun oli pakkasia toimi aivan loistavasti,lähti käyntiin eikä mitään ongelmia ilmennnyt. Nyt kuukauden aikana on tullut yhä pahentuva ongelma käynnistyksen sekä moottorin vikavalon+moottorinjäähdytyksen vikavalon kanssa. Kierroslukumittari alkoi myös heittelemään sinne sun tänne satunnaisesti.
Ensin syttyivät ajon aikana nuo vikavalot, viime viikolla kävin lukemassa vikakoodit ja sieltä selvisi että jäähdytysnesteen lämpöanturi rikki ja samoin kierroslukuanturi myös. Ne tällä viikolla menossa vaihtoon ja toivottavasti vikavalot sammuvat sillä.
Mutta nyt parin viikon sisällä on tullut outo käynnistysongelma. Vaikka kuinka koittaa startata niin auto ei lähde käyntiin.
Alkoi ensin sillä että käynnistyy, mutta sammuu saman tien jollei kaasua painanut. Tämä taas loppui heti jos edes 50m ajoi eteenpäin ja jätti tyhjäkäynnille, ei sammunut enää.
Nyt on käynnistyminen on kokonaan lakannut vähitellen (käynnistyy yhä starttaamalla silloin tällöin, yleensä kun on ajanut hieman ennen/kone lämmin?).
Kuitenkin työntämällä olen auton saanut joka kerta käyntiin ekalla yrittämällä. Tosin tällöin on kuulunut todella huolestuttavaa nakutusta ja muuta meteliä moottorista, joka on loppunut hetken ajon jälkeen tai sammuttamalla ja sen jälkeen starttaamalla (jos käynnistyy siis starttaamalla)
Olen ihan nyt ulapalla tässä asiassa.
Onko kenelläkään ollut vastaavia ongelmia?

