Alko tossa viime viikonloppuna lämmettyään nykimään selkeällä rytmillä:
Oltiin siis menossa moottoritietä tasaista 120 km/h. Ensin kaikki toimii ihan niinkuin pitääkin, sitten lyhyt, terävä nykäisy ja parin sekunnin päästä moottorin häiriövalo syttyi kojelautaan. Kaikki kuitenkin toimi edelleen.
Pari minuuttia myöhemmin tuntui kuin sytkän tai ruiskun ohjauksen "pääkytkin" olisi käännetty off-asentoon: Häiriövalo sammui, kiekkamittari kyllä näytti koneen kierrokset, mutta kaasun asennolla ei ollut mitään vaikutusta ja vehje tulee täydellä moottorijarrutuksella muutaman sekunnin, sitten ihan yhtäkkiä taas kaikki toimii niinkuin ei vikaa olisi koskaan ollutkaan.
Sama toistui yhä tihentyvällä tahdilla ja tuntui että "no-go" aika olisi pidentynyt joka kerralla, pisimmillään viitisentoista sekuntia.
Aloin siinä sitten kokeilemaan: täyskaasulla ajettaessa tuntui ainakin, ettei vika tullut päälle. Kun kone hyytyi, kytkintä painaessa vehje jäi käyntiin ja tyhjäkäyntikin oli ihan normaali. Hyytynyt kone ei herännyt kaasun pohjaan painamisella.
Kävin sitten Maanantaina luettamassa vikakoodit: 73 Air mass sensor voltage low.
Irrotin yksitellen kaikki konehuoneesta löytämäni anturien plugit, en löytänyt hapettumaa mistään, ruiskuttelin kuitenkin Contact Cleaneriä joka rakoseen. Ei apua.
No eilen sitten oltiin kauppaan lähdössä ja vehje nykäisi kerran ja hyytyi samantien: Tyhjäkäynti ontuva ja vealteleva, ei kestänyt yhtään kierroksia, starttasi kuitenkin hyvin. Varttitunti tietäväisen näköisenä pellin alla ihmeteltyäni ja kaikkia mahdollisia johtoja ravisteltuani tyhjäkäynti palautui. Tosin juuri silloin en koskenut mihinkään johtoon. Päästiin kauppareissu läpi muutamalla nololla tilanteella ( risteykseen sammuminen yms
Kävin ajamassa pidemmän lenkin se oikosulkulenkki diag-plugissa eikä vekotin temppuillu kertaakaan!
Pari asiaa kävi ihmetyttämään:
tuolla http://www.topbuzz1.carenthusiasts.co.u ... des.htm#gm olevien ohjeiden mukaan mulla pitäis olla Simtecin 56.5 ECU. ( kone ja plugin koko ja paikka sulakerasiassa täsmäävät ) Mut se vikakoodi taas viittaa Motroniciin tai aikasempaan Simteciin ja Simtecissä imuilman lämpötilaan.
Mikähän toi spruutta oikein on?
Missäs muuten se ohjainboksi sijaitsee? Olis kiva mitata onko anturin johto ehjä.
Oliskos missä kytkentäkaavioita?
Onkohan toi ilmamäärämittari perinteinen läppä-anturi? Paljonkos pitäis vastusarvojen olla?


