Vika selvisi sitten lopultakin.

Toivottavasti.
Eli auto kävi siellä puolan vaihdossa, jonka jälkeen ajelin Kuopioon. Kuopiossa sitten vaihdettiin katalysaattori. Hyvin pelaa.
Kotimatkalla kuitenkin se vikavalo osasi syttyä taas, joskin nyt se paloi hetkittäin, muutamia sekunteja kerrallaan ja auto toimi normaalisti.
Parin päivän jälkeen auto alkoi taas pätkiä, äänet ja tyhjäkäynti oli kopioitu jostain amerikkalais-mallisesta henkilönkuljetus välineestä.
Tyhjäkäynnillä koko auto heilui moottorin tahtiin.
Varasin ajan erääseen Espoolaiseen merkkihuoltoon, jossa asiaa aikansa tutkittuaan ilmoittivat 4. ruiskun suuttimen olevan rikki.
Ihmettelin aikani että kolmos suutinta se on tähän saakka herjannut, mutta toiveikkaana sanoin että vaihtavat sen.
Menin sitten hakemaan autoani iltapäivällä, maksoin pitkin hampain, tai itseasiassa pankkikortilla laskun ja marssin autoon.
Starttasin ja valo syttyi taas, tyhjäkäynti oli edelleen kuten jenkissä.
Polttelin tupakan ja hipsin takasin sisälle liikkeeseen. Kerroin asian, että miten se on ja ilmoitin tyytymättömyyteni huoltoon.
Ottivat auton takasin huoltoon.
Seuraavana päivänä sain sitten puhelun huollosta.
Autosta oli ruiskutukin alta haprastunut joku ruiskun johtosarjan johto. Olivat vaihtaneet sen ja nyt pelaa. Ihmeekseni kyllä eivät olleet vaihtaneet koko johtosarjaa, (á n. 800€...) vaan korjanneet rikkinäisen johdon. Lisäksi ottivat huollon omaan piikkiinsä, johtuen edellisen päivän virheestä...
En tiedä oliko 4. suuttimessa ollut sitten todellisuudessa vikaa... toivottavasti, koska sekin on nyt vaihdettu.
Autoon on nyt siis vaihdettu:
- Kampiakselin asentotunnistin
- Nokka-akselin asentotunnistin
- Jakohihna
- Vesipumppu
- Öljyt & öljynsuodatin
- Ruiskun 4. suutin ja sen lukkolevy
- Puola
- Tulpat
- Tulpan johdot
- Takapään puslat
- Raidetankojen sisäpäät
- Ja korjattu se riivatun johto.
Jospa alkais nyt pelaamaan...

Eipäs puristeta mailasta...